Keiteleen kuolonkolarista 600 euron sakot

Pohjois-Savon käräjäoikeus Iisalmessa tuomitsi 26-vuotiaan jyväskyläläismiehen kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 100 päiväsakon rangaistukseen. Yhteensä rangaistusseuraamus on 600 euroa.

Mies ajoi heinäkuussa Keiteleellä paikkakuntalaisen naisen ajaman henkilöauton perään, kun nainen oli kääntymässä pois kantatie 77:ltä.

Nainen menehtyi vammoihinsa KYSissä. Kyydissä ollut toinen nainen selvisi lievällä niskavammalla.

Kuolemantuottamuksesta tuomittu mies ei osannut oikeudessa kertoa, miksi ei ollut huomannut edellä ollutta autoa. Tapahtumahetkellä sää oli kirkas ja peräänajo tapahtui suoralla tieosuudella.

Menehtyneen naisen puoliso ja lapset vaativat yhteensä 38000 euron kärsimyskorvauksia. Oikeus jätti korvausvaatimukset tutkimatta, sillä vakuutusyhtiö ei ole vielä antanut päätöstään korvausasiassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kuolonkolareita oli harvinainen kirjo