Keittiöstä alkanut palo tuhosi asuintalon

Tiiliverhoiltu 120 neliön asuintalo vaurioitui pahoin tulipalossa tiistaina loppuiltapäivästä Sonkajärvellä.

Talon asukas oli ulkona, kun hän huomasi talon syttyneen tuleen. Palo sai pelastuslaitoksen tietojen mukaan alkunsa keittiöstä.

Kun palokunta tuli paikalle Koirakoskentielle, palo oli levinnyt valloilleen keittiöön ja sen naapurihuoneisiin.

Pelastuslaitos joutui aukomaan yksikerroksisen talon kattoakin, jotta sai palon sammumaan. Palo saatiin hallintaan vajaassa tunnissa hälytyksestä.

Talon koira kuoli paloon. Talossa asunut pariskunta ei saanut pelastettua rakennuksesta mitään omaisuuttaan, sillä palo oli levinnyt niin laajalle siinä vaiheessa, kun se huomattiin.

Pariskunta joutuu asumaan muualla.

Rakennuksen sisätilat vaurioituivat täysin. Vakuutusyhtiö päättää, onko rakennus enää saneerattavissa vai rakennetaanko se täysin uudelleen.

Paloa sammuttamaan hälytettiin pelastuslaitoksen Sonkajärven, Iisalmen ja Sukevan palokunnat.

Sammutus- ja raivaustyöt kestivät iltaan asti.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Asuntopalo levisi kerrostalon ullakolle