Kesäpaikka aikoinaan 65 500 markalla – nyt hinta-arvio 40 000 euroa

Kuopiolainen Päivi Miettinen, 45, muistaa, kun 12-vuotiaana pääsi vanhempiensa mukana ensi kerran siirtolapuutarhamökille Kolmisoppeen. Kaupat oli juuri tehty. Ainoana lapsena hän ilahtui jo siitä, että naapurustossa oli samanikäisiä lapsia. Se takasi hauskat kesät.

– Pidän yhä lapsuuden puutarhaporukkaan yhteyttä, vaikka osa on Helsingissä. Täällä on aina ollut yhteisöllinen ilmapiiri, mutta saa myös möröttää omassa rauhassaan, jos ei ole seurallisella tuulella, Miettinen selvittää miehensä ollessa pihan perällä vadelmia poimimassa.

Naapureissa on jonkun verran vaihtuvuutta etenkin tilanteissa, kun omistajat vanhenevat eivätkä lapset välitä ylläpitää puutarhamökkiä. Tänäkin kesänä on syntynyt kauppoja.

Lue myös: Uusi sukupolvi myllää nyt siirtolapuutarhamökeillä –  Nämä 14 kuvaa kertovat, minkä ihanuuden kuopiolaisystävykset nappasivat yhteisomistukseen
 

Kolmisopessa käyvät päiväseltään myös Miettisen vanhemmat Sirpa ja Toivo Turunen.

– Vaikka mökki on siirretty Päiville, mekin viihdymme puutarhatöissä. Täällä on kukkien lisäksi muun muassa marjapensaita ja raparperia, Sirpa Turunen viittilöi pihamaalla.

35 neliön lautamökistä tehtiin vuonna 1986 kaupat silloisella 65 500 markalla.

– Kun muutama vuosi sitten hetken harkitsimme myyntiä, hinta-arvio oli 40 000 euroa. Siksi ihmettelin, kun jotkut ovat myyneet ale-hintaan. Täällä on ihana viettää kesää. Kävelymatkan päässä on marketti, ja ihan puutarha-alueen portille pääsee Pali-autolla kotoa keskustasta, Sirpa Turunen selvittää.

Päivi Miettinen ja vanhempansa Sirpa Turunen (vas.) ja Toivo Turunen Kolmisopen mökillä. Kuva: Tuire Punkki
 

Mökki on 350 neliön tontilla. Juomavesi haetaan, mutta lammen vettä tulee hanasta. Sähköt ja lämpöpatteri mahdollistavat mökkeilyn vapulta pitkälle syksyyn, ekovessa toimii hyvin ja grillikatos on ahkerassa käytössä.

– Suihkussa ja saunassa käydään puutarhayhdistyksen yhteistiloissa. Mökit ovat jokaisen omia, mutta vuokratontista korvataan vuosittain kaupungille noin 90 euroa. Siirtolapuutarhayhdistyksen perimä vuosikorvaus on 135 euroa.

– Minusta on parasta, että kaikilla on omannäköisensä rakennus, sisustus ja erilaiset puutarhat. Erilaiset portitkin. Ei täällä ole yhdenmukaisuuden painetta. Halutessaan kuitenkin saa kahvitteluseuraa ja vinkkejä puutarhanhoitoon. Taimiakin usein vaihdellaan naapurien kesken, kertoo Miettinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Siirtolapuutarhamökkien hinnat laskussa jo muutamia vuosia – Kuopiossa muutama aina myynnissä vuodenajasta riippumatta