Keski-ikäinen mies vei kaupasta alkoholia ja lihaa – Näpistysepäily on jo 40. samalle tekijälle kuluvan vuoden aikana

 

Noin 55-vuotias jäi kiinni näpistyksestä tiistaina puolenpäivän aikaan Kuopion Pitkälahdessa sijaitsevassa myymälässä. Poliisin tiedotteen mukaan poliisille ennestään tuttu epäilty ei ollut ensimmäistä kertaa asialla, sillä näpistys oli hänelle jopa 40. kuluvan vuoden aikana.

Hänen epäillään näpistäneen alkoholia sekä naudan sisäfileitä hieman yli 100 euron arvosta.

Mies toimitettiin kiinniotettuna Kuopion poliisiasemalle. Häntä epäillään näpistyksestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.