Keskisavolaiset lapset saavat kolme mieskaveria

Itä-Suomen kaikkien aikojen ensimmäiselle mieskaverikurssille on ilmoittautunut kolme miestä.

Kurssin jälkeen miehet toimivat Keski-Savossa aikuisina kavereina yksinhuoltajaäitien lapsille.

Kyse on Pienperheyhdistyksen valtakunnallisesta Pikkukaveria ei jätetä -projektista, missä aivan tavalliset miehet toimivat vapaaehtoisina kavereina lapsille.

Keski-Savossa koulutuksen toteuttaa Lapsen Kengissä ry. Hanke kestää ensi vuoden loppuun. Tavoite on, että mieskaveritoiminta vakiintuu tuona aikana.

Mieskavereita on jo pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Keski-Savon kurssin myötä toiminta laajenee Varkauteen, Joroisiin, Leppävirralle, Juvalle ja Rantasalmelle.

Toimintaan on ilmoittautunut mukaan niin ikään kolme aikuista kaveria kaipaavaa lasta.

Uusia kaverikursseja järjestetään jatkossa tarpeen mukaan. Myös ensimmäiselle kurssille on vielä mahdollisuus osallistua.

Kaveriparit tapaavat ensimmäisen kerran syyskuussa.