Keskuskentän korvaava Lippumäen kuplahalli maksaa 3,7 miljoonaa

Keskuskentän heikkokuntoisen kuplahallin korvaava uusi kuplahalli tullee maksamaan reilut 3,7 miljoonaa euroa. Uusi kupla on tarkoitus rakentaa kesään 2018 mennessä Lippumäen tekonurmikentän päälle.

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta käsittelee kuplahallin rakentamista ensi tiistaina kolmen vaihtoehdon pohjalta. Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen esittää valittavaksi ratkaisuksi kiinteän ylipainehallin, jonka vuotuiset energiakustannukset ovat noin 80 000 euroa.

Hallista tulisi 20 metriä korkea, joten se täyttää myös kaupunkikuvalliset vaatimukset. Luonnonvaloa halliin saadaan lasiseinillä. Hallin elinkaari on noin 20 vuotta.

Hallin yhteyteen on tarkoitus rakentaa 250-neliöinen huoltorakennus, johon tulee pukuhuone- ja erotuomaritilat sekä yleisövessat. Rakennus palvelee koko Lippumäen liikuntakeskuksen aluetta.

Hyvinvointipalvelut ja kaupungin tilakeskus haki ratkaisua yhdessä käyttäjien kanssa. Tarkasteltava oli myös kiinteä rakennus, mutta sen hinnaksi tulisi peräti 20 miljoonaa euroa.

Kolmas vaihtoehto olisi kausiluontoinen ylipainehalli, joka olisi investointina edullisin eli 2,5 miljoonaa euroa. Sen vuosittaiset energiakustannukset ovat kuitenkin 135 000 euroa ja kasaamis- ja purkamiskustannukset 60 000–100 000 euroa.

Ympäristö- ja rakennuslautakunta myönsi kesäkuussa poikkeusluvan nykyisen Keskuskentän ylipainehallin käyttölle toukokuun loppuun sakkaa vuonna 2018.