Kiistat Suonenjoella eivät laannu - nyt valitettiin hallintojohtajan nimityksestä

Kahdeksan yksityishenkilöä on tehnyt yhteisen valituksen Itä-Suomen hallinto-oikeuteen Suonenjoen hallintojohtajan nimityksestä.

Suonenjoen kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 29. toukokuuta, että kaupunki lakkauttaa kesäkuusta alkaen talousjohtajan, kaupunginsihteerin ja kansliasihteerin virat, joissa ei ole vuosiin ollut viranhalitjaa.

Samalla valtuusto lakkautti henkilöstöpäällikön viran ja perusti hallintojohtajan viran. Hallintojohtajaksi päätettiin nimittää entinen henkilöstöpäällikkö Sari Karhu virkaa auki julistamatta.

Yhtenä perusteluna oli, että hallintojohtajan nimike kuvasi paremmin Karhun työtehtäviä jo tämän työskennellessä henkilöstöpäällikkönä.

Valituksen tehneet kuntalaiset puolestaan ovat sitä mieltä, että "laaja-alainen uusi hallintovirka" tulisi julistaa avoimesti haettavaksi.

Kaupungin on annettava lausuntonsa hallinto-oikeudelle viimeistään 23. elokuuta.

Suonenjoen kaupunginhallitus päätti maanantaina, että Sari Karhu hoitaa hallintojohtajan virkaa valitusprosessin ajan.