Kirjejakelu avautuu vapaalle kilpailulle

Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) puheenjohtaja Esa Vilkuna ennustaa, että kirjeiden postimaksut nousevat tuntuvasti.

Korotuspaineita tuo vuoden 2011 alussa voimaan astuva EU-direktiivi, mikä avaa nyt Itellalla olevan kirjejakelun vapaalle kilpailulle. Puheenjohtaja pelkää, että yksityiset toimijat kuorivat kerman päältä ja kahmivat itselleen vain taajamien kannattavan jakelun. Itellan vastuulle jää kannattamaton jakelu muualla maassa.

- Direktiivi ajaa Itellan kannattavuusvaikeuksiin. Vajetta on pahimmillaan paikattava verovaroilla, sen sijaan, että Itellan tekisi nykyiseen tapaan voittoa, Vilkuna paheksuu.

Puheenjohtajan mukaan ainoa keino turvata Itellan kannattavuus on, että jakelun kansalliset palvelutasovaatimukset asetetaan riittävän korkealle.

Vilkuna vieraili lauantaina PAU:n talvipäivillä Varkaudessa. Talvipäiville osallistuu viikonlopun aikana 750 ammattiliiton jäsentä. Määrä on suurempi kuin talvipäivillä koskaan ennen. Liitossa on noin 32 000 jäsentä, joista 19 000 aktiivia.

- Viime vuodet ovat olleet töissä sellaista myllerrystä, ettei tässä enää jaksa mitään direktiivejä miettiä, tuumi keilailun parissa talvipäivillä rentoutunut, Kaavilla postia jakava Piia Järveläinen.