Kiuruvedeltä löytyi pahoinpidelty mies ulkoa – poliisi otti toisen miehen kiinni

Kiuruveden Katajatieltä löytyi pahoinpidelty mies ulkoa varhain perjantai-iltana. Noin 50-vuotiasta miestä oli pahoinpidelty teräaseella läheisessä yksityisasunnossa.

Poliisi otti paikalta kiinni noin 40-vuotiaan miehen epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä. Alkoholilla epäillään olevan osuutta asuaan.

Uhri toimitettiin sairaalahoitoon. Molemmat miehet olivat paikkakuntalaisia ja tunsivat toisensa. Tapahtumaan ei epäillä liittyvän muita henkilöitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Espanjalaisessa sairaalassa tulkkina työskentelevä savolaisnainen: "Suomalaiset jääräpäät eivät usko Espanjassakaan”

Kiuruvesi saa kesäkuussa paitsi uuden kirkkoherran, myös uudet asukkaat – "KiuPan pelejäkin aion seurata heti, kun voi", Kimmo Kivelä sanoo

KYSin lääkäri Tatu Kemppainen jatkoi koomikon biisikäännöstä: tältä kuulostaa uusi koronaversio Maija Vilkkumaan kappaleesta

Yle: Terve, parikymppinen nainen joutunut tehohoitoon koronaviruksen vuoksi Jyväskylässä

Jumalanpalvelukset siirtyivät koronaviruksen takia verkkoon – Katso lista suorista lähetyksistä täältä

Piispa Jolkkoselta selkokielinen viesti seurakuntiin: Koronakriisin aikana väärä hetki irtisanoa tai lomauttaa

Karjalan lennostossa pyyhkii hyvin: Ei yhtään koronatartuntaa tai edes -epäilyä ja flunssaakin on normaalia vähemmän

Poliisi aloittaa viranomaistarkastukset myös Itä-Suomen lentoasemilla: matkustajan on esitettävä perusteltu syy lennolle

Anitan ja Anssin hieno tempaus Kuopiossa: Livemusiikkia vanhusten päivien piristykseksi – Keikalle voi pyytää eikä maksa mitään

Lasten yliopisto kesällä verkossa koronaepidemian takia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.