Kolmen auton kolarissa 14 ihmistä mukana – palomiehet: Vaarallinen paikka

Liikenneonnettomuus haittasi liikennettä kantatie 75:llä Nilsiän Halunassa perjantaina alkuillan ajan.

Onnettomuus tapahtui Suholanmäen notkelmassa, jossa on suojakaiteet molemmin puolin kaistojen ympärillä. Pelastuslaitos varoitti turmapaikan raivauksen aikana Siilinjärven ja Nilsiän välillä ajaneita siitä, että kolari haittasi liikennettä ja edessä tiellä oli pelastusajoneuvoja.

Ensitietojen mukana onnettomuus sattui, kun Nilsiän suunnasta Siilinjärvelle päin ajanut pakettiauto suistui vastaantulijoiden kaistalle ja törmäsi henkilöautoon.

Toinen henkilöauto osui edelleen samaan kolarisumaan.

Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, vaikka nokkakolarissa oli ainekset vakaviin vahinkoihin. Neljä henkilöä loukkaantui kuitenkin lievästi.

Pakettiautossa oli kahdeksan ihmistä, toisessa henkilöautossa kaksi ja toisessa neljä.

Onnettomuus tapahtui ennen kello 16:ta. Tie oli välillä kokonaan poikki liikenteeltä, mutta pelastuslaitos sai toisen kaistan avattua vähän ennen kello 17:ää.

Onnettomuuspaikka saatiin kokonaan raivattua illan aikana noin kaksi tuntia onnettomuuden jälkeen. Kaikki kolme autoa vaurioituivat hinauskuntoon.

Paikalle hälytettiin paloautoja Nilsiästä ja Siilinjärveltä, neljä ambulanssi, lääkärihelikopteri ja poliisit.

Varusmiehiä kuljettanut auto mukana kolmen auton kolarissa – kuljettaja saattoi nukahtaa rattiin