Korusuunnittelija siirsi firmansa Kuopiosta Sonkajärvelle - "Olisi ihanaa palkata työntekijöitä"

Sitä työtä Anna-Reetta Väänänen ei unohda koskaan.

Iäkäs mies oli tullut korusuunnittelijan juttusille ja alkanut pohtia, mitä vaimolle lahjaksi. 40 vuoden yhteinen taival ansaitsi tulla huomioiduksi, mutta miehen päässä löi tyhjää.

Väänänen auttoi.

– Tunsin pariskunnan. Tiesin, että vaimolle oli tullut ikävä pihapiirin pääskysiä, jotka olivat kadonneet, kun tila luopui mulleistaan, hän kertoo.

– Aloimme suunnitella yhdessä. Miltä koru voisi näyttää, mistä kantaja pitäisi?

Nykyään rouva kulkee kaksi samaan suuntaan liihottavaa pääskystä rinnallaan.

Sonkajärveltä kotoisin oleva Väänänen haaveili nuorempana sarjakuvapiirtäjän urasta. Elämä päätti kuitenkin toisin, ja nyt nainen on nosteessa oleva korusuunnittelija.

Tämän vuoden huhtikuussa Väänänen muutti yrityksensä Kuopiosta lapsuutensa maisemiin. Syynä oli tunne, joka välittyi vanhan miehen korutilauksessakin: rakkaus.

– Mieheni asuu täällä, ja pitkä työmatka kävi raskaaksi. Aikaa ei jäänyt esimerkiksi suunnitteluun, joka kuitenkin on minulle työssäni tärkeimpiä asioita, Väänänen kertoo.

Sonkajärveltä käsin suunnittelija tavoittelee suuria. Tarkoituksena on tehdä isoja satsauksia nettikauppaan, jotta ovet aukeaisivat ainakin Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoille.

Hyvillä tuotteilla tavoite ei ole lainkaan mahdoton.

– Maailma on tänä päivänä pieni. Sieltä, mistä kulkee posti, voi tehdä kansainvälistä kauppaa, Väänänen tietää.

Mutta miten temppu tehdään? Äärimmäisen kilpailulla korualalla yrittäjän ei auta muu kuin luottaa omaan, ainutlaatuiseen ilmaisuunsa.

Luonnosta inspiroituva Väänänen kuvailee tyyliään tunteikkaaksi ja rakenteiseksi.

– Pidän kolmiulotteisuudesta enemmän kuin litteistä muodoista. Sanoisin, että hyvässä korussa on rakenne ja merkitys, joka tekee siitä erityisen, hän pyörittelee.

Tähän mennessä Väänänen on tullut tunnetuksi etenkin kukka-aiheistaan. Kädentaitaja uskoo, että elämä maaseudulla antaa enemmän kuin tarpeeksi virikkeitä uuden luomiseen.

– Paikalleen ei tällä alalla saa jäädä. Uusia korumalleja on lanseerattava joka vuosi, ja vanhoja on kehitettävä, hän sanoo.

Sonkajärven kirkonkylällä Väänäsen paluumuutto on otettu innostuneesti vastaan. Korkeakoulutetun, luovan osaajan saaminen takaisin oman kylän raitille on pienelle paikkakunnalle merkittävä juttu.

– Olen huomannut, että on ihan eri juttu olla korusuunnittelija Sonkajärvellä kuin Kuopiossa, Väänänen naurahtaa.

– En elättele haaveita koko maailman valloituksesta, mutta olisi ihanaa palkata tänne joskus työntekijöitä, hän unelmoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Hassun lajin keksijä haaveilee jo MM-kisoista - "Useampi paikkakunta ollut kiinnostunut"

Hevosalan yhdistelmäkoulutus vetää pohjoisen tyttöjä Kiuruvedelle

Uusimmat

Savo

Raskas ajoneuvo on nostettu – tilanne Joroisten onnettomuuspaikalla on ohi

Viitostien kolarissa osallisena kuusi henkilöä – henkilövahingoilta vältyttiin, raivaus käynnissä yömyöhään

Ravihevosta etsittiin yöpimeässä Tuusniemellä

Mies tunkeutui syyttäjän kotiin Savossa ja halusi puhua oikeusjutuista – seurauksena uusi oikeusjuttu ja tuomio

Pohjois-Savossa isketään maatalouden ongelmiin yli miljoonalla – hanke kilpailukyvyn lisäämiseksi sai rahoituksen maanantaina

Sinkku, etsitkö kumppania – kerro siitä meille!

Nuorella miehellä oli ammattimaiset kannabiskasvattamot kotonaan – kotoa löytyi kukintoja, kokaiinia ja seteleitä

Milloin Savon viisi järveä jäätyvät? Osallistu perinteiseen jääveikkaukseen ja voita lahjakortti

Kerrostalon käytävään sumutettiin yskittävää kaasua – paprikasumute haisi koko rapussa

Nuori mies ajoi humalassa rajusti ulos tieltä – auto kynti ojaa ja lensi sitten katolleen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.