Kukaan ei omista Varkauden Lehtoniemen työväentaloa

Vuosia jatkunut kiista Varkauden Lehtoniemen työväentalon kohtalosta on keskeytynyt, sillä talolta ja sen tontilta puuttuu omistaja.

Rakennusviranomaiset ovat ymmällään yllättäen esiin putkahtaneesta tiedosta. Lain mukaan rakennuksilla on pakko olla omistaja. Kiinteistörekisteristä talolle ja tontille ei kuitenkaan löydy minkäänlaisia lainhuutomerkintöjä. Se tarkoittaa, ettei kukaan omista niitä.

Tapaus on äärimmäisen harvinainen ja tuo uuteen valoon lakkautetun työväenyhdistyksen sekä Varkauden Sosiaalidemokraattien kiistan siitä, kenen vastuulla pahoin rapistunut talo on. Lehtoniemen entinen työväenyhdistys on aikoinaan ollut purkuluvan hakija.

Talo ei kiinnosta demareita, vaan tontissa kiinni olevat rahat. Puoluetta lähellä olevan kiinteistöyhtiön isännöitsijä on tulossa Varkauteen selvittämään talon tilannetta.

Oikeus kumosi äskettäin rakennukselle myönnetyn purkuluvan siksi, ettei sen omistajasta saatu varmuutta.

Maakunnan vanhimman työväentalon kunnostus voi olla yhtä mahdotonta kuin purkaminen, ellei omistajaa löydy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.