Kuopio aikoo myydä Tahkovuoren Liikuntakeitaan 1,5 miljoonalla

Kuopion kaupunki on neuvotellut Tahko Span kanssa Tahkovuoren Liikuntakeitaan osakekannan myymisestä Tahko Spalle 1,5 miljoonan euron kauppahintaan. Lisäksi kaupunki aikoo vuokrata Tahko Spa Oy:ltä uimahallipalveluihin liittyvät tilat 15 vuodeksi. Kuopion kaupunki vastaisi siten jatkossa alueella uimahallipalveluiden tarjonnasta.

Kuopion kaupungin vuosittain Tahko Spa Oy:lle maksama vuokra olisi 288000 euroa lisättynä arvonlisäverolla.

Kuopion kaupunki maksaisi osuuden uimahallin käyttömenoista, joiden arvioitu vuosittainen kustannus on noin 217 000 euroa. Vuokranantaja vastaisi kiinteistön ylläpidosta ja peruskorjauksesta sekä tilojen ja laitteiden käytettävyydestä uimahallitoimintaan.

Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Kantanen (kok.) arvioi Kuopion kaupungin maksettavaksi osuudeksi 100000 euroa.

Vuokranantaja vastaisi lisäksi uinninvalvonnasta, lipunmyynnistä, siivouksesta ja teknisestä tuesta.

Nykyisillä kävijämäärillä kaupungille tuloutuvien lipputulojen määräksi arvioidaan n. 380000 euroa.

Tahkovuoren Liikuntakeidas Oy on kaupungin täysin omistama yhtiö.

Yhtiö omistaa Nilsiän Tahkolla sijaitsevan urheilu-, virkistys- ja liiketoimintatiloja käsittävän rakennuksen, joka on vuokrattu Tahko Spa Oy:lle.

Kaupungin omistaman kiinteistöyhtiön liiketoiminta on ollut viime vuosina tappiollista, ja asian ratkaisemiseksi kaupunki on neuvotellut yhtiön osakekannan myynnistä tiloissa toimivalle vuokralaiselle.

Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhosen päätösehdotus kaupunginhallitukselle on, että neuvotteluja jatketaan edellä mainittujen perusteiden mukaisesti ja että asia tuodaan edelleen kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäväksi.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 8. elokuuta.

Yhtiön osakekannan tarkemmat luovutusehdot on tarkoitus saada kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi 5. syyskuuta.