Kuopio kuuluu kärkikastiin pakkausmuovin keräämisessä – säädöksiin tulossa valtakunnallisia tiukennuksia

Anja Tervo on hyvillään tiedosta, että Kuopio kuuluu Suomen kärkikuntiin pakkausmuovin keräämisinnokkuudessa. Osa taloyhtiöistä erittelee sen jo vapaaehtoisesti.

– On mukava kuulua esimerkilliseen porukkaan, Tervo tuumaa.

Velvoite muovipakkausten keruuseen koskee Jätekukko Oy:n alueella toistaiseksi vain taloyhtiöitä, joissa on yli 40 asuinhuoneistoa ja jotka ovat yli 10 000 asukkaan kunnissa.

– Meillä alettiin lajitella pakkausmuovi lokakuussa. Se sujuu koko ajan paremmin. Parantamista on vielä esimerkiksi voirasioitten puhdistamisessa ennen kuin ne nakataan muovijätteisiin, Tervo sanoo kotikerrostalonsa pihalla Puijon Kulma -taloyhtiössä.

– Myöskään lasia, kartonkia, metallia ja biojätettä ei meillä pistetä sekajätteisiin.

Puijon Kulman hallituksen puheenjohtaja Anni Koskela kiittelee, että 45 kodin kerrostaloyhtiössä on oppivaista väkeä.

– Nyt roskakatoksen sekajäteastiat täyttyvät entistä huomattavasti hitaammin, kun joukossa ei ole muovipakkauksia.

Jäteyhtiö Jätekukko Oy:n autot hakevat pakkausmuovia jo yli 700:sta taloyhtiöstä Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Pieksämäellä. Palvelupäällikkö Piia Moilasen mukaan yli 40 asuinhuoneiston taloyhtiöitä on Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Pieksämäellä noin 350.

– Se tarkoittaa, että noin puolet muovia keräävistä yhtiöistä on liikkeellä vapaaehtoisesti. Suosio suorastaan yllätti muovipakkausten keruun alettua lokakuun alussa.

Asukasta kohden keräysmuovia on arvioitu kertyvän 10 litraa viikossa.

Osasta taloyhtiöitä ja esimerkiksi haja-asutusalueiden omakotitaloista kuljetetaan muovipakkauksia Rinki-ekopisteisiin, mutta into on vaihtelevaa. Jätekukolla ei ole vielä omissa ekopisteissään muovipakkausten keräystä.

– Savo-Pielisen jätelautakunta kuitenkin päivittää parhaillaan palvelutasoaan. Siinä linjataan tulevia jätehuoltopalveluja alueella. Myös hyötyjätteiden keräyksen laajuus on pohdinnassa. Meidän tehtävämme on sitten konkreettisesti toteuttaa päätetty palvelutaso, Moilanen selvittää.

Esimerkiksi Ylä-Savossa on oma jätehuoltoyhtiö. Se ei vielä kerää muovia kiinteistökohtaisesti.

Alueella on kuitenkin viisi Rinki Oy:n ekopistettä. Niihin kuntalaiset vievät muovipakkauksiaan vaihtelevalla innolla. Muovijäte ohjautuu sekä materiaali- ja energiahyötykäyttöön. Sekajätteen joukkoon muovia laittavien pakkaukset ohjataan energiahyötykäyttöön.

Suomen ympäristökeskuksen tutkimusinsinööri Olli Sahimaa katsoo, että muovin osalta keräysverkosto on muihin jätteisiin verrattuna vielä huomattavasti ohuempi, eikä lajitteluohjeita ole vielä välttämättä osattu noudattaa.

– Lisäksi muille muoveille kuin muovipakkauksille ei ole tällä hetkellä lajittelumahdollisuutta. Rinki-ekopisteisiinkin saa palauttaa vain pakkausmuoveja, Sahimaa huomauttaa.

Neuvotteleva virkamies Tarja-Riitta Blauberg ympäristöministeriöstä sanoo, että nykyisin jokaisessa yli 10 000 asukkaan taajamassa tulee olla vähintään yksi vastaanottopaikka myös muovipakkauksille.

Kiinteistökohtaiset keräykset ja astiat ovat siihen hyvää täydennystä, jos kunnat ja taloyhtiöt lähtevät mukaan.

– Jätteiden lajittelua ylipäätään tulee tulevaisuudessa nostaa. Niin yhdyskunta- kuin pakkausjätteidenkin kierrätystavoitteet nousevat lähivuosina koko EU:ssa, Blauberg kertoo.

Esimerkiksi muovipakkausten kierrätystavoite nousee vuonna 2020 nykyisestä 22,5 prosentista 50 prosenttiin ja vuonna 2030 jo 55 prosenttiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Terveysdatasta etsitään apua sairauksien hoitoon – "Haluamme tehdä tästä menestyksen", sanoo VTT:n Antti Vasara uudesta Kuopion yksiköstä

Sonkajärvellä humalassa autoilleelle vankeustuomio – oikeudessa kiisteltiin humalan tasosta

Saimaa lainehtii täysin vapaana, mikä voi tietää täydellistä katastrofia saimaannorpalle

Elmeri-dreeveri voitti tuplamestaruuden – Savon Sanomien koirakilpailussa oli eniten osallistujia oli tasokkaassa pystykorvien sarjassa

VTT panostaa digitaalisen terveyden huippuosaamiseen Kuopion alueella

Tammimarkkinoiden kalakukon leivonnan SM-kilpailun tuomarointi käydään tänä vuonna avoimin ovin

Tuuli on katkonut yön aikana sähköjä eri puolilla Pohjois-Savoa

Pohjois-Savossa sivuttiin tammikuun lämpöennätyksiä tiistain vastaisena yönä – Rautavaaralla asemakohtainen lämpöennätys

"Nastakenkien myynti ollut nelinkertainen"

Maahanmuuttajista koulitaan kielitaitoista työvoimaa Savoon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.