Kuopio peruu ison liudan tapahtumia koronaviruksen takia – myös bussiliikenteessä varaudutaan

Kuopion kaupunki on perjantaina ilmoittanut peruvansa lukuisia tapahtumia koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Tapahtumista perutaan muun muassa:

  • Kaikki kaupungin liikunnanohjaajien ja vertaisohjaajien ryhmät perutaan 16.3. alkaen toistaiseksi
  • Ikääntyneiden ja tukea tarvitsevien kulttuuritoiminta (ryhmät ja muut toiminnot) kulttuurisuunnittelijoiden ja tuntityöntekijöiden osalta on peruttu 16.3. alkaen.
  • Asukastuvat suljetaan 16.3. alkaen toistaiseksi. Alava suljetaan jo tänään pe 13.3.
  • Veteraanipäivän 27.4 juhla peruttu
  • kansalaisopisto peruu lasten ja nuorten ryhmät, palvelu- ja toimintakeskusten toiminta, vesiliikuntaryhmät, paritanssikurssit sekä kohdennetut senioriryhmät 14.3 alkaen.
  • Kuvakukko ja Manttu pysyvät auki toistaiseksi
  • Toistaiseksi Kuopion liikuntapaikat on yksittäiskävijöille auki (Kuopio-halli, uimahallit) – tilannetta seurataan ja reagoidaan tilanteen vakavuuden vaatimalla tavalla.
  • Kuopion kaupunginorkesterin kaikki kevätkauden konsertit perutaan toukokuun loppuun saakka. Peruuttaminen koskee kaupunginorkesterin kaikkia konsertteja yleisömäärästä riippumatta.
  • Kuopion kaupunginteatteri peruu tämän viikon lauantain ja sunnuntain (14.-15.3.2020) esitykset koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi. 13.3. perjantain Cabaret-musikaali kello 19 esitetään normaalisti. Kevään esitysten jatkoa teatterin johto käsittelee ensi maanantaina

  • Kuopion kansalaisopisto peruu varotoimenpiteenä tietyt kurssiryhmät. Peruttuja kursseja ovat 14.3 alkaen lasten ja nuorten kurssit, lasten ja aikuisten yhteiset kurssit, palvelu- ja toimintakeskuksissa järjestettävät kurssit, vesiliikuntakurssit, paritanssikurssit, musiikin yksilöopetus sekä erityisesti senioreille kohdennetut kurssit.

Lue myös: Tapahtumia ja konsertteja perutaan nyt urakalla: katso päivittyvä lista Savon alueen tapahtumista
 

Koronavirukseen varautuminen Kuopion seudun julkisessa liikenteessä:                     

• Liikennöitsijät ovat osaltaan tehostaneet jo linja-autojen siivousta ja erityisesti kosketuspintoihin kiinnitetään erityishuomiota. Lisäksi busseihin pyritään tuomaan lähipäivinä käsidesiä matkustajien saataville.

• Myös matkustajat voivat omalta osaltaan ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä. THL:n ohjeistuksen mukaisesti on hyvä noudattaa hyviä hygieniakäytäntöjä muun muassa pesemällä käsiä normaalia enemmän ja yskimällä hihaan. Voit myös välttää ylimääräistä käteisen käsittelyä hyödyntämällä Vilkun mobiililippusovellusta sekä Waltti -matkakorttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kuopion kaupunginorkesterin konsertit perutaan toukokuun loppuun saakka