Kuopiolainen Marko Laukasto selvitti tiensä Blackjackin SM-finaaliin: "Ehkä siinä oli myös hieman tuuria"

Kuopiolainen Marko Laukasto, 41, raivasi tiensä Blackjackin SM-kisojen finaaliin voittamalla Kuopion ensimmäisen alkukarsinnan viikonloppuna. Voitto tuli miehelle täytenä yllätyksenä.

– Siitä tuli luonnollisesti koko viikonlopun kohokohta. En uskonut karsintojen voittoon edes oman erävoiton jälkeen. Ajattelin, että ohi tulee ties mitä mestareita, onnellinen voittaja tuumaa RAY:n tiedotteessa.

Laukasto pelaa Blackjackia ajanvietepelinä, eikä ollut laatinut iltaa varten erillistä pelitaktiikkaa. Sen sijaan hän antaa erityiskiitosta pöydässä istuneelle kanssapelaajalle.

– Pelasimme toisen osallistujan kanssa kahdestaan erävoitosta, josta muodostui lopulta kamppailu koko karsintojen voitosta. Ehkä siinä oli myös hieman tuuria, että voitto tuli.

Blackjackin SM-kisojen finaali järjestetään Casino Helsingissä lauantaina 21. toukokuuta ja finaaliturnaukseen osallistuvat aluekarsintojen voittajat.

– Nautin fiiliksestä ja katson, miten peli kulkee. Jos selviän Helsingissä voittajien joukkoon, niin se on vain plussaa, Laukasto sanoo.

Kuopion toinen Blackjackin SM-kisojen alkukarsinta pelataan keskiviikkona 20.4. Pelaamo Sektorissa.