Kuopiolaisissa lähikaupoissa ei pelätä

Kuopiolaisten lähikauppojen myyjät ja asiakkaat tuntevat olevansa melko turvassa.

Vierailu kolmeen sunnuntaina avoinna olevaan myymälään Kuopiossa osoitti, että myyjät joutuvat harvoin vakavan uhkauksen kohteeksi.

Neljäkymmentä vuotta alalla ollut Linnanpellon Salen myyjä Anna-Liisa Laakkonen muisti vain kolme tapausta omalta uraltaan. Ryöstöjä tapahtuu Laakkosen kokemuksen mukaan sitäkin harvemmin, vaikkakin pienistä kaupoista häviää tavaraa taskuvarkaiden mukana.

Laakkosen mukaan alalla pärjää hyvällä ihmistuntemuksella ja ystävällisellä asenteella. Juopuneista asiakkaistakin selvitään useimmiten puhumalla.

Pippurisumute ja vartija avuksi

Tarpeen tullen kuopiolaisilla myyjillä on käytettävissään myös muita varotoimia, kuten pippurisumutetta, ja turvanappi, jolla vartijan saa nopeasti paikalle. Myyjien turvallisuutta lisäävät nykyään myös myymälöiden selkeät turvallisuusohjeet.

Helsingissä useat pienet myymälät ja kioskit ovat joutuneet tänä talvena ryöstön kohteeksi. Palvelualojen ammattiliitto (PAM) on saanut ryöstelyn vuoksi runsaasti yhteydenottoja myyjiltä ja työpaikkojen luottamusmiehiltä.