Kuopion Pappilanmäen kiinteistöt koneyrittäjille

Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto esittänee ensi maanantaina, että Pappilanmäen kiinteistöt myydään suurimman tarjouksen tehneelle kuopiolaiselle koneyrittäjälle Jarkko Piiroselle 481 000 eurolla.

Piironen on yksi puunkorjuuyritys Piiroset Ky:n kahdeksasta veljeksestä, joista nuorin on parhaillaan lopettelemassa metsäkoulua.

Noin hehtaarin kokoisella korttelialueella sijaitsevat isopappila, pikkupappila sekä 1800-luvulla rakennetut kivinavetta ja aitta.

Pappiloissa on yhteensä kolme noin 140 neliön asuntoa. Kaksi niistä saattaa myöhemmin siirtyä Ossi ja Esa Piirosen omistukseen. Sitä ennen niitä voidaan vuokrata.

Suojeltavat rakennukset ovat ulkopinnoiltaan kohtuullisessa kunnossa.

- Pakottavaa korjaustarvetta ei ole. Kolmelle jaettuna kustannukset ovat kohtuulliset, Jarkko Piironen toteaa.

Pappila on vain 30-40 metrin päässä lähimmästä tulevasta kerrostaloalueesta. Sen rakentaminen pääsee vauhtiin syksyllä.

- Hyvät piha-alueet silti jäävät. Kyse on normaalista asuntokaupasta sekä tavanomaisesta asumisesta perinteitä kunnioittaen.

Lisäksi rakennusoikeutta jää työ- ja palvelutilan rakentamista varten noin 550 kerrosneliötä.

- Sen käytöstä ei ole vielä tehty mitään päätöksiä.

Lopullisesti kiinteistöjen ja maa-alueen myynnistä päättää kirkkovaltuusto 27. toukokuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.