Kuopion Varastokirjaston siirtoa Mikkeliin pohditaan taas

Kuopion Varastokirjaston siirtämistä Mikkeliin on alettu jälleen selvittää.

– Kyseessä on edelleen sama juttu kuin kolme vuotta sitten, kun edellisen kerran selviteltiin asioita, eli tässä pyritään yhdistämään Varastokirjasto Kansalliskirjastoon, kertoo kirjastonjohtaja Pentti Vattulainen.

Selvitys on Vattulaisen mukaan jälleen ajankohtainen, koska hallitusohjelmassa edellytetään virastoselvityshankkeeseen liittyvien alustavien selvityksien tekemistä ennen vuodenvaihdetta.

Varastokirjaston kohdalla ensi vuosi menee vielä selvityksiä tehdessä, ja siirto olisi mahdollinen aikaisintaan vuonna 2017.

– Asia on edelleen kesken, ja pallo on tällä hetkellä opetusministeriöllä. Itse olen ilmoittanut sinne arvioitani siirron kustannuksista, ja ne ovat aikamoisia. Voi olla, että asia tyssää jo siihen, Vattulainen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.