Kuopion akvaarioliike pysyy yhä katukuvassa – jatkajat löytyivät

Kuopion akvaarioliike on kuulunut Kuopion katukuvaan jo 49 vuotta.

Alunperin liikkeen perustivat Heikki Viskarin äiti ja isä vuonna Kirkkokadulle vuonna 1968.

Siitä lähtien liike on pysynyt suvussa ja Kuopion katukuvassa. Viimeiset 38 vuotta liike on ollut Asemakadulla.

Nyt Heikki Viskari ei ole enää yrittäjä. Hän myi liikkeen hiljattain.

Samalla liike siirtyi suvun ulkopuolelle, kun Päivi Soikkeli ja Kari Kuokkanen ottivat homman haltuun.

Liikkeen nimi on nyt Kuopion akvaario ja lemmikki, sillä pariskunta laajensi valikoimaa myös jyrsijöihin

Heikki Viskari oli miettinyt liikkeen myymistä pari vuotta. Kun hän lopulta laittoi myynti-ilmoituksen julki, Soikkeli ja Kuokkanen soittivat melkein heti.

– Kun tulimme katsomaan tätä, emännän silmät alkoivat heti kummasti pyöriä, Kari Kuokkanen naurahtaa.

Heikki Viskari kertoo, että muitakin kyselijöitä oli, mutta loppujen lopuksi asiat etenivät melko nopeasti.

Kontiolahdella ikäihmisten hoivakotia pyörittänyt pariskunta halusi löytää Päivi Soikkelille hiukan kevyempää hommaa. Kun akvaarioliikkeen ilmoitus löytyi, se oli menoa. Samalla pariskunta muutti Kuopioon.

Nyt Päivi Soikkeli pyörittää liikettä, ja Kari Kuokkanen auttelee sen minkä 4H-liiton Itä-Suomen aluejohtajan hommista ehtii.

Akvaarioliikkeen tarina on hyvä esimerkki erikoisliikkeiden tilanteesta laajemmin, kun perinteikäs yksityisomistuksessa oleva liike löysi jatkajan.

– Tietysti tilanne on erikoisliikkeiden osalta yhä haastava jokaisessa kaupungissa, mutta noususuunta on Kuopiossa näkyvissä, sanoo Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tilla Martikainen.

Kuopion Yrittäjien toiminnanjohtaja Kirsi Sisso-Litmanen jakaa Martikaisen näkemyksen erikoisliikkeiden tilanteesta Kuopiossa.

– Tuntuma on, että kiinnostus on nousussa. Meillä on niitä perinteisiä pitkään jatkaneita liikkeitä, kuten Askartelukulma ja Maken pyydys, mutta uusiakin on tullut.

Sisso-Litmanen sanoo, että verkkokaupan ja suurten kauppojen vedon rinnalle on avautumassa uudelleen markkinarako pienemmille liikkeille, jotka tarjoavat asiantuntemusta ja asiakaspalvelua.