Kuopion kaupunginhallituksen Kivelä: Fimea-päätös hyvä uutinen, tukee EU:n lääkeviraston hakemista

Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä (kesk.) pitää hallituksen päätöstä jättää Fimean päätoimipaikka Kuopioon hyvänä uutisena.

– Kuopiossa on ollut ja tulee olemaankin parhaat edellytykset ammattitaitoisen henkilöstön saamiseen, Kivelä toteaa.

Kivelän mukaan uutinen on hyvä niin Kuopion, Itä-Suomen yliopiston kuin eduskunnan päätösten pitävyyden kannalta.

Kivelä uskoo, että päätös tukee myös kaupunginhallituksen aloitetta Euroopan lääkevirasto EMAn sijoittumiseksi Suomeen ja Kuopioon.

– Kuopio tarjoaa hyvät edellytykset EMAn toiminnalle.