Kuopion kriisikeskuksen toiminnasta ollut epäselvyyttä

Asiakkailla on ollut vaikeuksia löytää Kuopion kriisikeskukseen alkuvuoden aikana. Moni on luullut, että keskuksen toiminta on loppunut kokonaan tai että kuntien ostosopimuksien irtisanominen tarkoittaisi sitä, ettei keskuksessa voi enää asioida, kertoo toiminnanjohtaja Tiina Päivinen Kuopion kriisikeskuksesta.

Kriisikeskus on supistanut toimintaansa, koska Kuopion kaupunki irtisanoi ostosopimuksensa sen kanssa tämän vuoden alusta alkaen. Ilman Kuopiota kriisikeskus ei pystynyt tuottamaan palveluita muille kunnille, joten keskus irtisanoi niiden ostosopimukset.

Päivinen kuitenkin toteaa, että kuka tahansa saa edelleen käyttää kriisikeskuksen jäljellä olevia palveluita riippumatta kotipaikkakunnasta.

– Olemme edelleen olemassa ja meiltä edelleen saa apua. Jatkamme perustoimintaamme STEA:n rahoituksella, hän sanoo.

– Jos asiakas kuuluu enemmän kunnan omaan palveluun, me olemme yhteydessä kuntaan ja ohjaamme asiakkaan sinne, koska tilanne on vielä aika epäselvä monelle.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA aloitti toimintansa tämän vuoden alussa. Se vastaa nykyään järjestöjen avustuksien käsittelystä RAY:n sijaan.