Kuopion seutukunnan muistoja nälkävuosilta

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa olevaan perinteen ja nykykulttuurin kokoelmaan on tallennettu runsaasti muistitietoa eri paikkakunnilta.

Savon Sanomat julkaisee SKS:n luvalla 1860-luvun nälkävuosia koskevia tekstejä, joista suurin osa on kirjattu 1930-luvulla. Tuolloin eli vielä paljon kertojia, joilla oli omakohtaisia muistoja tapahtumista.

Kertomukset on järjestetty seutukunnittain ja pitäjittäin. Jokaisen yksittäisen tekstin perässä on kertojan ja tallentajan nimi, tallennusvuosi sekä viittaus alkuperäiseen arkistolähteeseen.

Tekstit on kopioitu sellaisina kuin ne löytyvät arkiston paperista korteista. Siksi kielen kirjoitusasussa on vaihtelua ja murteen mukaisia merkintöjä.

 

Karttula

Tahottako työ kuulla sitä näläkä-aikoo, mikä oli Suomessa minun lassa ollessain, minä olin siinä kymmenvuotias. Sinä kevännä kuin tuli hallavuos, oli ristinpäivän aikaan hanget korkeimmillaan, isä vainoo tek otroo juhannuksen eilus viikolla, ruislaihot märkäin hankiin alla, ja Moosksen päivee vasten oli niin kova halla, että se vei kaikki.

Syötiin kaikkee törkyä, herneen varsista keitettiin puuroo. Leipään pantiin sen verran jauhoja kuin hienoon vetelään velliin pannaan, ja se alustettiin petäjän kuorista tehyillä jauhoilla, ja hyvin ussein tehtiin ruisolista jauhoja, ne hakattiin heporauvalla ensin hienoks ja sitte käytettiin myllyssä, ja olokjauhoista keitettiin velliä, ja niitä pantiin leipään, kun peästiin talaven ylite, oltiin kuin uutisessa, kun alettiin ahoilta soahan suolaheiniä, joista tehtiin leipee.

Millää ei soanna hintoo, isävainoo möi hyvän tammahevosen ja sai sillä 60 markkoo ja hyvällä lypsylehmällä sai 30 markkoo.

Venäjältä toivat jauhoja kulissa, niissä oli säkit niinistä, ja jauhot oli poakuissa, ne kun särettiin, oli ne keltasessa hommeessa, ja niissä ussein oli kaikkee roskoo, luuvvan varvun kappaleita, heinän pärtöö.

Ja kun siihen aikaan kertoivat Suomeen tulleen semmosen jauhokulin, jossa oli ollunna miehen ruumis, jalat oli lyötynä poikki ja mytistetty jauhokulliin jauhoin sekkaan, niin arvatkaapas, minkälainen inho oli niihen jauhoin. Näistä huonoista jauhoista oli seurauksena tauti ja kuolema.

Kun Saimaankanava aukes, rupes Suomeen tulemaan parempata jauhoo.

Muistelen tämän näläkä vuen olleen v. 1866.

Kertoja: Kustaava Nuutinen, s. 1857, maanvilj. leski, Karttulan Käpysalon kylä

Tallentaja: Juho Oksman, 1936

SKS:n arkisto 271

 

Kuopio

V. 1867 kuin oli maassamme nälkävuosi niin Kuopion kunta työn puutteessa kierrätytti korkeimpia mäkiä maateissä, niin oli eräs mies tullut töihin Petoisenmäkeen ja sanonut ei hään jaksa työtä tehdä kuin ei hään ole saanut syyväkseen 10 nen päivään, oli ruvennut kiven päälle vatsalleen, vähän ajan perästä oli toiset miehet katsomaan menneet vaan silloin oli jo kuollut, nälkä oli jo tehnyt lopun elämästä.

Sanottiin ennen kuoleman kiveksi.

Tallentaja: Kukkonen, Abel, 1938

SKS:n arkisto PK22:  4076

 

V. 1867-68 kertoo mustaa historijaa silloisista rutto ja nälkävuosista. Kuopijosta ja sen ympäristöstä kerrotaan erään torpan vaimon saaneen pikku kannikan leipää kylästä, jonka toi hoippujen kotiinsa, että jaittain joukon kesken, oli mökissä 5. lasta joista 2 si oli alun toisella kymmenellä nämä pojat ryösti äitiltään tämän kannikan äiti kaatui siinä mylläkässä ja kuoli kuin oli heikko, pojat tappel kannikasta että sai toinen ohimorevehtyksen ja 2 den päivän perästä kuoli, kuin oli nälkä niin syntyi rutto (horkka) sairashuone oli niin täys ettei sopinut läheskään kaikki tulijat vaan kuin on hätä suurimmillaan silloin on apu lähellä. Sattui näjet olemaan oikeen kärttyisä sairaanhoitaja. Joka piti apuharvennuksen, kuin Lääkäri oli määrännyt heikoille sairaalaan tulijoille annettavaksi jotain äkeetä lääkettä 10. tippaa veten sejassa, vaan tämä rohtorouva oli pistänyt koko ruokalusikanlisen nälkäisen kurkkuun. Vähän ajan kuluttua se ol selvä, huuta vaan ruumiin kantajille viekää pojes että pääsee toinen sijalle, niin ollen kuoli päivittäin 18-22 henkeen, näin kertoi kirjoittajan äiti monasti vesissä silmin.

Paljon oli mökkiläisijä jotka söivät eläimensä ja jättivät nälkäisen kotin ja menivät eteläsuomen elämään ja kuolemaan. Ja isäntä otti uusia päivätyö orjija tilalle.

Tallentaja: Kukkonen, Abel, 1938

SKS:n arkisto PK22: 4082

 

Nilsiä

Muinoisen tautien ja ruton aikana, jota nimittivät mustakuolema, kuinka se uhrinsa kolmeen vuorokauteen lopetti ja vei koko potilaan ruumiin mustaksi, sen aikanen pappi on antanut määräyksen, että nämä kuolleet on haudattava kuta pikemmin senlaisiin paikkoin, jossa ei ihmiset liiku. Niinpä on hautausmaita Syvärinjärven saarissa, Vavastin saaressa, Akkosaaressa sekä Kettusaaressa.

Tallentaja: Pirinen, Kalle 69, 1937

SKS:n arkisto KT 98

 

Riistavesi

Nälkävuosina oli kulkenut kerjäläisiä laumoittain ja heitä kuollut navetta tunkioille. Silloin oli keisariin mennyt lähetystö avun pyyntiin. Keisarinna oli antanut taskurahansa jaettavaksi ja sanonut: ”Tuhma talonpoika, kun ei syö leipää ja kaljaa ennenkuin kuolee.”

Kertoja: Iida Hyvärinen, s. 1874 Tuusniemellä

Tallentaja: Hyvärinen, Martta

SKS:n arkisto KRK 97: 114

 

Siilinjärvi

Monta kymmentä vuotta sitten oli ankara pakkastalvi, josta kerrotaan, että silloin oli kolme kuukautta kestävä pakkanen kovaa ja hevosten turvasta juoksi veri pitkin tietä.

Kertoja: Ollikainen, Janne 71, 1937

SKS:n arkisto KT 97

 

Vehmersalmi

Nälkävuosilta

Kertoja muistaa vielä hyvin suuria nälkävuosia, silloin kuoli paljon ihmisiä ravinnon ja hoidon puutteessa. Silloin nälkävuosina oli ankarat pakkas talvet ja lunta oli myös hirveästi. Kerjäläesiä kulki lakkaamatta talosta taloon, heitä täytyi hevosella kyyditä toiseen taloon, sellainen oli tapa ja monikaan ei olisi jaksanut itse pitempää talon väliä kulkea, kovalla pakkasella ja huonoissa pukimissa. Kertojakin muistaa usein kyydinneensä näitä matkalaisia. Kun toiset kulkijat oli vienyt naapuritaloon ja riisui hevosen talliin niin sillä välin oli jo tupaan tullut uusia kyydittäviä. Ei auttanut muu kun valjastaa hevonen uudelleen ja matkalaiset oli taas vietävä edelleen naapuriin. Iltapäivällä tulleita pidettiin yötä ja annettiin tietysti ruokaa ja evästä kullekin matkaan mikäli sitä vain riitti. Vaatetus avustukset oli myös silloin hyvin tarpeen kun oli paljon lunta ja kovia pakkasia. Lopulta kyytimiehetkin katsoivat ensiksi tupaan, ennenkuin riisuivat hevosen pois aisoista, että jos oli tullut kyydittäviä niin sai samoilla valjailla käydä kyydissä, eikä mennyt enää aikaa hevosta muudellessa reen edestä, toisen reen eteen. Pikku talossa kun ei ollut useampia hevosia ja paljon oli töitä. Nälkävuosina syötiin yleisesti pettua ja jäkälää myös käytettiin. Kertoja myös on käyttänyt ruisolkia jauhojen lisänä.

Kertoja: Erik Mikkonen, maanviljelijä, s. 1862

Tallentaja: Airaksinen, Emil, 1938

SKS:n arkisto  PK24: 4441

Suurten nälkävuosien karut muistot Savosta