Kuopion virtuaalikirkon ensimmäistä lähetystä seurattiin laajasti

Ensimmäistä suoraa lähetystä Kuopion tuomiokirkosta seurattiin 1 830 tietokoneelta tai mobiililaitteelta. Yhden ruudun takana on tutkimusten mukaan keskimäärin 1,8 katsojaa, joten jumalanpalvelusta seurasi virtuaalikirkon kautta yli 3 000 henkilöä.

Viestintäpäällikkö Minna Siikaniva on tyytyväinen ensimmäisen lähetyksen katsojalukuihin. Verrattuna muihin vastaaviin palveluihin luvut ovat palvelun tuottajan kertoman mukaan hyvät.

- Tarkkoja lukuja ei tietenkään saada, kun ei voida tietää, kuinka monta ihmistä katsoo lähetystä vaikkapa palvelutalossa, Siikaniva toteaa.

Kuopion lisäksi suoraa lähetystä seurattiin palvelun tuottajan analytiikan perusteella Suomessa Helsingistä Sodankylään asti. Virtuaalikirkko keräsi katsojia myös muun muassa Ruotsista, Espanjasta, Yhdysvalloista, Uudesta-Seelannista, Thaimaasta ja Etelä-Afrikasta.

Virtuaalikirkko aloitti toimintansa sunnuntaina 28. helmikuuta. Virtuaalikirkon kautta voi seurata jumalanpalvelusta Kuopion tuomiokirkosta joka sunnuntai klo 10. Tallenteita voi katsoa myös myöhemmin.