Kuopioon perustettiin uusi yhtiö – tavoitteena kolminkertaistaa tulot kongressimatkailusta

Kuopioon suunniteltu uusi kokous- ja kongressimarkkinointiyhtiö Kuopio Convention Bureau Oy on perustettu. Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n tytäryhtiö aloittaa toimintansa heti tammikuun alussa.

Sen tehtävänä on edistää ja tukea kotimaisen ja kansainvälisen kokous- ja kongressimatkailun kasvua alueella. Yhtiön kumppaneiksi on tullut iso joukko matkailuyrityksiä ja tiedemaailman toimijoita.

Keskeisinä toimijoina toimivat muun muassa Itä-Suomen yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Kuopion yliopistollinen sairaala. Tähän asti ongelmana on ollut se, että tieteentekijät eivät ole tunteneet palveluita, joiden avulla matkailutoimijat voivat auttaa kongressien järjestelyissä. UUsi yhtiö lupaa auttaa hakuvaiheessa ja etsiä toimijat käytännön järjestelyihin.

Yhtiön tavoitteena on Kuopion alueen kansainvälisen kongressimatkailutulon kolminkertaistaminen vuoteen 2021. Lähtötaso kansainvälisten kongressien tuoman kokonaismatkailutulon osalta Kuopiossa on 2,2 miljoona euroa (vuosi 2015).

Suomen tasoisesti kansainvälinen kongressimatkailu on kasvussa ja vuoden 2015 kansainvälisten kongressien tuoma kokonaismatkailutulo oli yli 124 miljoonaa euroa.

– Kotimaista kokousmatkailua ei ole laajamittaisesti tutkittu eikä sitä tilastoida Suomessa, mutta on aivan selvä, että kotimainen kokousmatkailu on Kuopion alueella merkittävä matkailutulon muodostaja ja työllistäjä, summaa kokousmatkailun merkitystä Kuopio Convention Bureau Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja PeeÄssän toimialajohtaja Ville Puustinen.

Yhtiön hallitukseen valittiin Puustisen lisäksi Tomi Hyttinen (Savonia-ammattikorkeakoulu), Tuomo Meriläinen (Itä-Suomen yliopisto), Mika Moisander (Hotelli IsoValkeinen), Jorma Penttinen (KYS) ja Kirsi Soininen (Kuopion kaupunki). Markkinointipäällikkönä toimii Kirsi Vartiainen.