Kuopiossa oteltiin kurlauksen maailmanmestaruudesta - katso videolta, miltä laji näyttää

Kuopiossa kilpailtiin lauantaina jo toista kertaa kurlauksen, eli savolaisen curlingin, maailmanmestaruudesta. Tänä vuonna Rauhalahden pihamaalla järjestetyssä tapahtumassa oli mukana 18 joukkuetta, mikä on puolet viime vuotta enemmän.

Kilpailussa ensimmäistä kertaa otteleva Fazerin joukkue koki tappion jo toisessa pelissä, kun vastustaja eli Kunto Kuopio Kurlaus vei voiton 5–1. Yhden pelin tappio ei kuitenkaan hidasta peliä kokonaisuudessaan, sillä kaikki joukkueet pelaavat kolme alkusarjan peliä, mutta vain neljä joukkuetta pääsee jatkoon.

– Ei meillä ollut mitään taktiikkaa. Ehdittiin me harjoitella kaksi minuuttia lajia ennen pelin alkua. Hiekkakenttä sopi meille kyllä paremmin kuin asvaltti, Marjo Korhonen naurahtaa.

Kurlaus muistuttaa curlingia, mutta sitä pelataan asvaltilla tai hiekkakentällä. Jäätä ei harjata graniittikivien edessä, vaan harjat ovat sitä varten, että palloa voi lyödä lähemmäksi maalipistettä. Joukkue saa löydä tai tönäistä harjalla palloa kolme kertaa yhden heiton aikana. Jo pesässä olevia palloja ei saa enää harjata.

– Pelissä on valtavasti taktisia juttuja. Vaikka moni pelaa ensimmäistä kertaa, sen huomaa, että taktiikka kehittyy pelaamisen myötä, pelin kehittäjä, Rauhalahden kylpyläpäällikkö Ari Järveläinen sanoo.