Kuopiossa tehty lukuisia murtoja – varkaat iskivät myös päiväkodin rakennustyömaalle

Kuopiossa on tehty huhtikuun lopussa lukuisia murtoja. Noin puolitoista viikkoa sitten kaksi eri rakennustyömaata joutui varkaiden kohteeksi. Kaivannonlahdenkadulla sijaitsevalta päiväkodin rakennustyömaalta anastettiin lukituista työkalulaatikoista suuri määrä erilaisia työkoneita ja työkaluja.

Hiltulanlahden koulun rakennustyömaalta anastettiin myös työkoneita.

Kuluneen viikonlopun aikana varkaat iskivät Saarijärventiellä kerrostalon rapussa sijainneeseen rakennusliikkeen käyttämään varastotilaan. Varastotilasta anastettiin työkoneita ja työkaluja.

Anastettujen työkoneiden ja työkalujen arvo on poliisin mukaan tuhansia, jopa kymmeniätuhansia euroja. Suurin osa anastetuista koneista on Hilti, Makita ja DeWalt-merkkisiä.

Poliisin mukaan on todennäköistä, että omaisuutta tulee myyntiin muun muassa internetin kautta.

Myös Vehmersalmella tapahtui sunnuntain ja maanantain välisenä aikana murto. Vierumäentiellä sijaitsevasta rivitaloasunnosta anastettiin omaisuutta ja pihalla olleet Muuli-merkkinen peräkärri ja invamopo. Tapausta tutkitaan törkeänä varkautena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.