Lääkiksen pääsykokeissa petkutettiin urakalla – Kuopiolainen Janika Koistinen sanoisi huijareille suorat sanat

Kuopiolaista Janika Koistista kismittää, eikä ihme, sillä moni huijasi yliopistojen lääketieteellisten alojen pääsykokeissa tiistaina.

Vilppihässäkästä kirjoitti ensimmäisenä Iltalehti, jonka mukaan Google-hauissa nousivat voimakkaasti juuri termit, joita kokeessa piti tietää.

Koistinen sanoo, että porukka alkoi pohtia huijaustapoja jo aiemmin somen keskustelupalstoilla.

– Kun hakijoille kerrottiin, millainen koe tulee olemaan, alkoivat ihmiset kirjoitella. Olen kuullut, että koetta on tehty porukalla ja joku on jopa maksanut jollekin alan ihmiselle avusta.

– Ja tietysti isosiskokin auttaa sisarustaan, jos on itse päässyt vaikka edellisvuonna lääkikseen sisään.

Lääketieteellisen pääsykokeiden ensimmäiseen vaiheeseen osallistui etänä valtakunnallisesti noin 7 400 hakijaa. Sähköisten etäkokeiden tarkoitus oli karsia porukkaa, jotta lopullinen pääsykoe voidaan tehdä valvotuissa olosuhteissa kampuksilla.

Ensimmäisessä vaiheessa oli vain monivalintakysymyksiä, joiden vastaamisessa oli tiukka aikataulu juuri sen takia, että hakijat eivät ehtisi hakea vastauksia muualta kuin omasta päästään.

– Teoriassahan se oli helpoin pääsykoe ikinä, kun ei tarvinnut kuin täppäillä menemään, mutta on se törkeää, jos parhaimmat huijarit pääsevät eteenpäin. Motivaatio on nyt hukassa, kun itse olin valmistautunut vuoden ajan pääsykokeisiin ja vastaamaan monialaisiin laajoihin kysymyksiin.

Koistinen sanoo, että hänellä moraali ei olisi antanut millään muotoa myöten huijaamiseen.

– Jos tuntisin itse jonkun huijarin henkilökohtaisesti, sanoisin suorat sanat.

 

Koronan aiheuttamien poikkeusolojen takia järjestetty etäpääsykoekäytäntö on ollut riski etenkin suurten valintaryhmien kanssa, sillä niissä osallistujiin ei olla videoyhteydessä kokeen aikana kuten monissa pienemmän porukan pääsykokeissa.

Lääketieteellisten alojen valintatoimikunnan puheenjohtaja, professori Jukka Pelkonen Itä-Suomen yliopistosta toteaa, että toinen vaihe pidetään pienryhmissä kampuksilla ja siinä vaiheessa mahdolliset huijarit todennäköisesti jäävät kelkasta.

Ensimmäisessä vaiheessa huijanneiden henkilöllisyyksiä yliopistojen on kuitenkin mahdotonta lähteä perkaamaan, eikä niin aiota myöskään tehdä. Yliopisto sai vinkkiä asiasta, kun aihe levisi ensin sosiaalisessa mediassa.

– Riski oli tiedostettu ja koe laadittiin niin, että huijaaminen olisi vaikeaa. Mutta periaatteessa se on kuin dopingia, vilpintekijä on aina askeleen edellä.

Pelkonen toteaa, että pääsykokeen ohjeistuksessa hakijoille todettiin, että hallintolain mukaan muiden tietolähteiden käyttäminen on vilppiä.

–  Moraalinen paine varmasti oli olemassa. Ja jos jää kiinni, menettää paikkansa. Villaisella ei paineta.

 

Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä huomauttaa, että olennaista on nyt pääsykokeiden kaksivaiheisuus poikkeusolojen takia.

– Normaalistihan pääsykokeissa on ollut kampuksella jopa 1 500 hakijaa, joten nyt määrää on karsittu ensimmäisessä vaiheessa.

Määttä sanoo, että yhtä teknisen vian takia uusittua koetta lukuun ottamatta kaikki on sujunut hyvin Itä-Suomen yliopiston osalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Karvion kanavan vuoto on saatu paikattua – vesiliikenne voi palata tutulle reitille tänään

Yön tunteina paahdettiin taas kovaa – poliisi pysäytti kaksi kaaharia Kuopiossa

Riistavetisiä jumissa Pelonniemellä jo viidettä päivää – Päivö-myrskyn katkaisemaa tietä ei ole saatu vieläkään auki

Näkökulma: Siilinjärven keskusta huutaa puistoa ja olihan se jo tulossakin mutta kuinkas sitten kävikään?

Sotamies Duus nähdään tulevassa elokuvassa Tuusniemen maisemissa – Seikkailu ympäri kyliä 150-vuotiaan kunnan kunniaksi

Historiakuvia Siilinjärven keskustan kehittymisestä

Sari Essayah (kd.) on pettynyt maan hallituksen EU-linjaan: "Olen jättänyt vastalauseen kaikkiin yleiseurooppalaisiin velkahankkeisiin"

Harri Kauhasen seitsemän ravintolaa myynnissä – "Ei pakon edessä, yhtiöt voivat hyvin"

Koronakesän terassi-ilmiö löytyy myös Kuopiosta – "Minusta täällä on suomalaiset turvavälit"

Kuopiolainen Jaakko Arvonen,12, rakentaa vieheensä itse ja oppi, millainen uistin maistuu kuhalle

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.