Länsi-Puijon virpojaryhmä valmiina palmusunnuntain urakkaan

Keräsin pajunkissoja Tervon mummolassa pellon reunasta. Rairuohoakin minulla on, ilmoittaa kolmevuotias Mikael Oittinen kotonaan Kuopion Länsi-Puijolla.

Oittisten keittiössä on melkoinen hulina: oksia ovat palmusunnuntain alla koristelemassa paitsi oma jälkikasvu myös kaksi naapurin tyttöä.

Pöydän päässä seitsemänkuinen Ilja Oittinen seuraa äänettömänä yhtiömiehenä, kun isommat lapset liimaavat silkkipaperit, höyhenet ja huovasta leikatut sydämet oksiin vaihtelevalla menestyksellä.

Mikael-veljen linjaus on, että oksiin laitetaan pelkästään höyheniä. Se saa riittää.

Liimaa on tahmaantunut myös Mikaelin hiuksiin, mutta se ei haittaa, kun poika antaa vauhdikkaan hyppimisnäytöksen askartelutalkoitten lomassa.

Pajunoksia pitää pyhäksi olla muutama kunnon kimppu, että kotimaljakkoonkin narsissiruukkujen rinnalle jää vielä jokunen koristeeksi.

 – Käymme ehkä parilla kymmenellä ovella virpomassa. Varmaan saamme suklaamunia, karkkia ja seteleitä palkaksi. Oksia tehtiin myös esikoulussa, isosisko Nelli selvittää ja antaa sujuvan näytteen virpomislorusta:

Virvon varvon tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks, sulle vitsa, mulle palkka.

 

Tanja Oittinen haluaa, että pääsiäisperinteet siirtyvät jälkikasvulle.

– Aleksin äiti on ortodoksina kertonut lapsille virpomisesta ja korostanut, että oksat tulee siunata. Hän kertoi myös, ettei ortodoksiperinteeseen kuulu noidiksi pukeutuminen, vaan päällä ovat tavalliset vaatteet, Tanja Oittinen selvittää.

Oittisista on pelkästään mukavaa, että virpomisesta tuli yleissuomalainen tapa, joka levisi Karjalasta muuallekin.

Ortodoksiperinteeseen kuuluu se, että pyhitetyt vitsat asetetaan ikonin päälle ennen virpomisretkeä. Palmusunnuntain jälkeen niitä ei saa heittää roskiin, vaan ne pitää polttaa.

Perhe on luterilainen, mutta kunnioittaa Tervon mummin ajatuksia ja kuulee perinteestä mielellään.

Tanja Oittinen muistaa, kuinka hän itse lapsena teki virpomiskierroksen kotinurkillaan Männistön omakotialueella. Myös hänen miehellään on hämäriä muistikuvia lapsuuden virpomisretkistä Tervossa.

– Omassa perheessä virpomaperinne alkaa vasta tänä keväänä. Asuimme aikaisemmin Saaristokaupungissa, jossa ilmapiiri oli sellainen, ettei siellä voinut lähteä naapuriin soittelemaan ovikelloja ja virpomaan. Täällä Länsi-Puijolla on mukavampaa ja virpomiskaverit löytyivät naapurista. Santasen tytöt tulivat mielellään myös askarteluporukkaan, perheenäiti kertoo.

Santasen tytöt löysivät pajunkissoja pienen etsimisen jälkeen Länsi-Puijon metsiköstä, kun muut toivat aarteet Tervon mummolan mailta.

– Lasten virpomisreitti on rajattu samalla tavalla kuin arkiulkoilussa. Kotikadun Mustikkatien lisäksi riittää viereinen Mesitie.

Mikaelin suunnitelmissa on, että kun Ilja-veli kasvaa kolmevuotiaaksi, hänetkin otetaan muuten tyttövaltaiseen virpomisporukkaan.

Pääsiäisperinteistä yksi ei ole Mikaelin mieleen. Se on mämmi.

– Mämmiä minä en ota. Se on pahaa. Sanon mämmille, että hyi.

Tanja ja Aleksi Oittinen arvelevat, että palmusunnuntain aamupäivästä tulee lapsille pitkä.

– Kun seitsemältä noustaan ylös, on ainakin viiden tunnin odotus ennen kuin päästämme lapset virpomaan. Ennen puoltapäivää ei naapurustoa häiritä, äiti linjaa.

Oikaisu