Laatuhäiriöt: Puhdasta vettä tankin täydeltä - hakijoista ei jonoa

Kuopion Veden Aurinkorinteen koulun pihalle toimittaman vesijakelupisteen ympärillä oli keskiviikkona aamupäivällä hiljaista. Saaristokaupungissa ja Petosella asuvat voivat hakea väliaikaisesta vedenjakelupaikasta puhdasta vettä, mikäli omasta hanasta tulee värjäytynyttä vettä. Jakelupiste otettiin käyttöön tiistaina iltapäivällä.

– Me olemme käyttäneet omasta hanasta tullutta vettä, Aurinkorinteen koulun rehtori Esa Miettinen kertoo.

– Eilen aamulla oli lievää värieroa, mutta tänä aamuna ei mitään värieroa ollut. Voi olla, että opettajat ja oppilaat ovat vähentäneet veden juontia hanasta.

Mahdolliset värjäytymät ja veden laatuhäiriöt johtuvat moottoritien Prisman liittymän lähellä havaitusta putkivuodosta.

Värjäytynyt vesi ei ole terveydelle vaarallista, mutta Kuopion Vesi suosittelee, että sitä ei käytetä juoma- ja talousvetenä tai pyykinpesussa.