Lakimies osti Varkauden Virkamiesklubin

A. Ahlströmin historiallinen Virkamiesklubi Varkaudessa on saanut vihdoin uuden omistajan.

A. Ahlström Kiinteistöt Oy myi klubin ja siihen kuuluvat rakennukset varkautelaiselle lakimiehelle Jaakko Ikoselle.

Kyseessä on yksi Varkauden kulttuurihistoriallisesti arvokkaimmista rakennuksista.

Kiinteistökauppa solmittiin pitkien neuvotteluiden jälkeen viime perjantaina. Asiasta tiedotettiin tiistaina.

Kiinteistö on ollut tyhjillään vuodesta 2009. Kiinteistökaupan perusajatuksena on ollut, että Ikonen sitoutuu vaalimaan ja kunnioittamaan perinteitä ja historiaa.

– Vaalin tulevaisuudessa eri tavoin erityisesti Ahlströmin merkittävää, sivistys- ja kulttuurityöhön liittyvää, henkistä perintöä Varkaudessa ja talousalueella, Ikonen toteaa.

Virkamiesklubi, aiemmin Villana tunnettu rakennus liittyi Ahlströmin yrityskokonaisuuteen 1876.

Vuonna 1876 nykyiselle paikalleen Varkauden Päiviönsaareen Paul Wahl & Co:n Terijoelta siirtämä Villa toimi alunperin ruukinpatruunan asuntona.

Rakennus säilyi tehtaan paikallisjohdon asuntona myös tehtaan omistuksen muutoksen jälkeen aina vuoteen 1947 asti, jolloin se muutettiin kauppalanarkkitehti Kalevi Väyrysen suunnitelmien mukaan Virkamiesklubiksi. Rakennus sai tuolloin sai nykyisen, pelkistetyn muotonsa.

Huvilasta tuli kokonaan kaksikerroksinen, lounaispäädyssä ollut torni purettiin, yläkertaan tuli vierashuoneita ja tilat palvelijoita varten.

Klubin piha-aluetta rajaa useampi piharakennus ja rakennus on merkittävä osa Päiviönsaaren puistoaluetta Varkaudessa.