Leila Pekkanen palkalliselle osittaiselle virkavapaalle

Ylä-Savon soten yhtymähallitus oikaisi päätöksensä siirtää toimitusjohtaja Leila Pekkanen toisiin tehtäviin kolmeksi kuukaudeksi. Yhtymähallitus päätti kokouksessaan keskiviikkona myöntää Pekkaselle kolmen kuukauden palkallisen osittaisen virkavapaan.

Pekkasen kanssa sovitaan erikseen virkavapaalla suoritettavista tehtävistä. Yksi mahdollinen tehtävä on tehdä selvitystä muun muassa Iisalmen terveyskeskuksen tilaratkaisuista. Pekkanen tekee virkavapaansa aikana töitä kotona ja vt. toimitusjohtajaksi siirtyy talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen.

Sekä Kärkkäinen että Pekkanen saavat kolmen kuukauden ajalta samaa toimitusjohtajan palkkaa, joka on 8 553,13 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.