Lemmenloma viehätti raatia: Palkinto tuli

Kuopion kaupunki on saanut kunniamaininnan Lemmenlomien markkinoinnista Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuissa.

Matkailusarjan tuomaristo antoi kunniamaininnan nopeasta reagoinnista yllättävään mahdollisuuteen. Kuopiolaisten markkinointioivallus oli käynnistää kampanja julkisuudessa heränneen Sarasvuo-uutisoinnin perusteella.

Kolmatta kertaa järjestetyn kilpailun voitot menivät Kuusamoon, Tampereelle ja Vantaalle. Kilpailuun ilmoitettiin yhteensä 35 työtä matkailu-, rekrytointi ja kilpailukykysarjoihin.

Matkailusarjassa kilpaillut Ruka-Kuusamon kesämarkkinointi sai pääpalkinnon. Rekrytointi- ja kilpailukykysarjat voittivat Vantaan terveyspalvelujen Pahus-kampanja sekä Luova Tampere -ohjelman markkinointi.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun tavoitteena on kehittää markkinointiosaamista kunta-alalla nostamalla esille kunta- ja seutumarkkinoinnin hyviä käytäntöjä eli esimerkillistä ja tuloksellista markkinointia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.