Lentolakosta kärsiville ei helpotusta Kuopiossa - Helsingin-juna loppuunmyyty

Ilmailualan unionin (IAU) työtaistelusta kärsivät matkustajat ovat tiukassa tilanteessa Kuopiossa. VR:n perjantaisista junayhteyksistä suosituimmille ei ole saatavilla enää lippuja.

Suman aiheuttaa kello 17.12 Kuopiosta Helsinkiin lähtevä Intercity-juna, joka on loppuunmyyty. Tilanteen johdosta myöskään Pieksämäeltä starttaaviin jatkoyhteyksiin Joensuuhun, Tampereelle ja Jyväskylään ei myydä lippuja Kuopiosta asti.

VR:n viestintäosastolta kerrotaan, että Helsingin-yhteys on loppuunmyyty luonnollisista syistä.

– Kyseinen vuoro on aina melko täynnä. Kuopio on yliopistokaupunki, ja perjantai-iltaisin liikkeellä on myös paljon varusmiehiä, Janna Viisterä kertoo.

– Emme usko, että lentolakolla on erityistä vaikutusta tilanteeseen, hän jatkaa.

 

Kuopiosta lähtee junia etelään tänään perjantaina myös kello 11.23 ja 14.30. Niihin lippuja on vielä jäljellä, kuten myös kaikkiin pohjoiseen kulkeviin juniin.

VR on lisännyt vaunu- ja junakapasiteettiaan osin ilmailualan lakon vuoksi parille suositulle reitilleen. Pohjois- ja Etelä-Savoon lisätilaa on liiennyt yhdelle yhteydelle.

– Helsingistä Kuopioon kello 11.17 lähtevässä junassa on yksi lisävaunu, Janna Viisterä kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lakko iskee lentoliikenteen kriittiseen ajankohtaan