Liikenne voi takkuilla – Kuopion Savilahdentiellä tehdään pohjatutkimuksia

Kuopion Savilahdentiellä tehdään tällä viikolla pohjatutkimuksia, jotka haittaavat liikennettä. Alueelle asetetaan 30 kilometriä tunnissa -nopeusrajoitus ja yksi ajokaistoista suljetaan liikenteeltä.

Työmaa-alue sijaitsee Niuvantien liittymästä etelään ja se eristetään töiden ajaksi liikenteeltä.

Pohjatutkimukset pyritään tekemään arkisin klo 9–14.30 välillä.

Maaperätutkimukset liittyvät Savilahdentien kehittämiseen, jossa kadulle rakennetaan joukkoliikennekaistat ja tehdään väylästömuutoksia jalankululle ja pyöräilylle.

– Savilahdentien rakentaminen on tarkoitus aloittaa Prisman ja Technopoliksen puoleisesta päästä ensi keväänä, Kuopion kaupungin suunnitteluinsinööri Matti Vänskä kertoo.

– Kummallekin puolelle tulee yksi kaista lisää ja se on tarkoitettu vain joukkoliikenteelle.

Savilahdentien rakentaminen jatkuu vuoteen 2022.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.