Linja-autoasema ilman palveluita vielä vuosia

Kuopion matkakeskushanke ei tuo lohdutusta linja-autoaseman pihalla värjötteleville matkustajille. Keskuksen palvelutilat rakennetaan aikaisintaan kolmen vuoden päästä.

Tällä hetkellä bussikyytiläisille ei ole tarjolla riittäviä odotustiloja, sillä aseman iso halli on suljettu.

- Itse matkailijoilta ei ole tullut valituksia. Mutta tiedän, että sitä ihmetellään, toimitusjohtaja Heikki Kähärä Kuopion matkailupalvelu oy:stä kertoo.

Uusien palvelutilojen valmistumistakaan ei ole hakattu kiveen. VR ja Matkahuolto eivät tällä hetkellä ole halukkaita osallistumaan matkakeskuksen rakennuskustannuksiin.

- Jäämme odottamaan, syntyykö lähistölle jotakin muuta kaupallista tilaa, jonka yhteydessä palvelut voitaisiin toteuttaa, kertoo Kuopion kaupungin teknisen toimen johtaja Tapio Räsänen.

Kuopion kaupunki ei aio vuokrata entistä odotussalia korkean hintapyynnön vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.