Liukasta kalkkilietettä levisi valtatielle

Kalkkilietettä ryöpsähti tielle maanantaina päivällä valtatie 9:llä Suonenjoella.

Säiliöauto oli ajamassa Savosta Jyväskylään päin, kun noin 12 kilometrin päässä Suonenjoelta se jarrutti jyrkkiin mutkiin.

- Kalkkilietettä valui säiliöstä yli. Se ei ole ympäristölle haitallista, mutta teki koko tien hirveän liukkaaksi, paloesimies Hannu Härmä Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo.

Liukas liete levisi molemmille kaistoille juuri mutkissa, joten vuoto oli erittäin vaarallinen muulle liikenteelle.

Pelastuslaitos ja poliisi joutuivat sulkemaan koko tien päivällä puhdistusoperaation ajaksi. Tielle kertyi pitkät jonot.

- Tie pestiin 150-200 metrin matkalta vedellä. Se voi kuitenkin edelleen olla liukas etenkin moottoripyörällä ajaessa.

Pelastuslaitos tilasi paikalla alennetun nopeusrajoituksen ja liukkaan tien liikennemerkin varoittamaan liikennettä. Pelastuslaitos varoittaa etenkin motoristeja paikasta.

Tie avattiin päivällä jo muulle liikenteelle, mutta alennettu nopeusrajoitus on paikalla voimassa toistaiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.