Lohikalojen IHN-taudin rajoitusvyöhyke lakkautettu Tervossa

Tervossa on lakkautettu lohikalojen IHN-taudin leviämisen estämiseksi perustettu rajoitusvyöhyke. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira perusti alueelle rajoitusvyöhykkeen joulukuussa 2017, kun Tervon kalanviljelylaitoksen kirjolohista löytyi lohikalojen virustautia. Kalanviljelylaitoksen näytteistä ei ole löytynyt IHN-virusta enää kalojen hävittämisen, altaiden ja välineistön puhdistuksen ja kasvatustauon jälkeen.

Tautia ei ole myöskään todettu rajoitusvyöhykkeeltä pyydetyistä luonnonvaraisista kaloista.

Rajoitusvyöhykkeen lakkauttamisesta huolimatta Tervossa jatketaan IHN-taudin seurantaa.

Vastaavat IHN-seuranta-alueet on perustettu myös Iissä, Nurmeksessa ja Kaavilla todettujen IHN-tapausten ympärille. Seurantaohjelmat kestävät vähintään kaksi vuotta.

Seuranta-alueella voi kalastaa ja liikkua normaalisti. Kalastuksessa käytettävien välineiden desinfiointia suositellaan ennen muissa vesistöissä kalastamista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.