Lukio ja yläkoulu vaihtavat tiloja

Hiekanpään yläkoulu ja Pieksämäen lukio vaihtavat väliaikaisesti tiloja keskenään, päätti Pieksämäen kaupunginhallitus tiistaina.

Järjestely on toteuttamiskelpoinen ja tehdään, koska yläkoulun käytössä olleet Keskuskadun tilat ovat C-rakennusta lukuun ottamatta käyttökiellossa huonon sisäilman takia. Tilojen vaihto kestää tämän vuoden elokuusta enintään vuoden 2019 toukokuun loppuun.

Kaupunginhallitus antaa erityistilintarkastuksen toimittamista koskevan tarjouskilpailun tarkastuslautakunnan toteutettavaksi.

Hallituksen kokouksessa Johanna Lehvosen (kesk.) sijalla ollut varajäsen Anja Manninen jätti eriävän mielipiteen kaupunginvaltuuston 26.4. päätösten täytäntöönpanoa koskevaan pykälään.

Mannisen mukaan päätös erityistilintarkastuksesta oli lainvastainen, koska esteellisen kaupunginhallituksen jäsenen puoliso oli varavaltuutettuna osallistunut päätöksentekoon.

Alpo Salo (sd.) ilmoitti tuolloin olevansa esteellinen, mutta hänen vaimonsa Terttu Salo oli mukana päätöksenteossa pykälän käsittelyn ajan.

Manninen jätti eriävän mielipiteen myös valtuuston päätökseen käynnistää uudelleen yläkoulun suunnittelu, sillä päätös ei ole hänen mukaansa syntynyt hallintolain edellyttämässä järjestyksessä. Äänestäen syntyneestä päätöksestä puuttuivat perustelut.

Kaupunginhallitus jätti pöydälle esityksen nimetä yläkoululle rakennustoimikunta. Puolueet haluavat vielä pohtia yksityiskohtia.