Luomutilojen määrä kasvaa: Pohjois-Savossa luomuvalvontaan ennätysmäärä uusia toimijoita

Pohjois-Savossa luomutilojen määrä on kasvamassa, sillä luomuvalvontaan hakeutui tänä keväänä ennätysmäärä uusia toimijoita. Kaikkiaan uusia toimijoita luomuvalvontaan liittyi 33, joka tarkoittaa sitä, että yhteensä toimijoita on Pohjois-Savossa 382.

Vuonna 2019 Pohjois-Savossa oli 360 luomutoimijaa, joten nousua vuoden takaiseen on tullut reilut kuusi prosenttia. Tänä vuonna uusien toimijoiden lisäksi entisistä luomutoimijoista 10 haki luomuvalvontaan uudella tuotantosuunnalla kuten luomukeruulla, alhaisella jalostuksella tai kotieläintuotannolla. 

Toukokuun loppuun mennessä luomutuotannosta luopuviksi on ilmoittautunut yhteensä 15 tilaa, mutta osa luopuvien luomutoimijoiden peltoalasta jää edelleen aktiivisten luomuviljelijöiden käyttöön.

Vuonna 2020 on lisäksi mahdollista hakea uutta viisivuotista luomusitoumusta, ja voimassa oleviin luomusitoumuksiin voidaan liittää uutta korvauskelpoista alaa tai hakea uutta sitoumusta, jos lisäala ylittää viisi hehtaaria.

- Luonnonmukainen tuotanto kiinnostaa viljelijöitä ja tukipolitiikka myös kannustaa tällä hetkellä siihen. Pohjois-Savossa luomutuotannon neuvonta on hyvissä kantimissa ja viranomaispuolella pyritään tekemään joustavaa yhteistyötä neuvonnan ja luomutoimijoiden kanssa, mikä luo osaltaan positiivisen ilmapiirin luomun ympärille, kertoo Pohjois-Savon ELY-keskuksen tarkastaja Anni Markkanen.

Markkasen mukaan myös kuluttajien kiinnostus luomutuotteita kohtaan on kasvanut.

Viralliseen luomuvalvontaan tulee liittyä kaikkien niiden toimijoiden, joiden tuotteita halutaan markkinoida luomutuotteina. Luonnonmukaisen tuotannon aloittavalle toimijalle tehdään alkutarkastus, jossa selvitetään toimijan edellytykset noudattaa EU:n luomutuotannon ehtoja.

Tarkastuksessa selvitetään peltojen viljelyhistoria ja luomuviljelyn harjoittamisen muut edellytykset sekä luomusuunnitelman toimivuus. Hyväksytyt toimijat lisätään Ruokaviraston luomurekisteriin, jonka jälkeen jatkossa niille tehdään tarkastus vähintään kerran vuodessa.

Alkutarkastus ja valvonnat koskevat myös keruutuotealueita. Valvonnasta vastaavat Ruokavirasto sekä paikalliset ELY-keskukset. Tarkastajina toimivat Ruokaviraston valtuuttamat koulutetut luomutarkastajat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.