Männistön vanha kirkko vihittiin Pyhän Joosefin kirkoksi

Katolinen kirkko on minulle tuttu, vaikka olenkin luterilainen, kertoi kuopiolainen Irja Paredes lauantaina Männistön vanhan kirkon pihassa.

–Entinen puolisoni ja tyttäreni ovat katolilaisia. Joensuussa asuessamme meillä pidettiin kotona kerran kuukaudessa katolinen messu.

Paredesin oli houkutellut lauantaina tuttuun kirkkoon vihkiäistilaisuus, jossa luterilainen pyhättö muuttui virallisesti katoliseksi Pyhän Joosefin kirkoksi.

Eikä Paredes ollut ainoa ei-katolilainen, sillä moni kuopiolainen oli lähtenyt uteliaisuuttaankin katsomaan, miltä entinen luterilainen kirkko näyttää katolilaisessa asussa. Varovaisimmat kyselivät kirkon ovella, voiko luterilainen tulla sisään.

–Ilman muuta, toivotteli katolisen kirkon Helsingin piispa Teemu Sippo, joka odotteli ulko-ovella luterilaisen kirkon Kuopion piispaa Jari Jolkkosta.

 

Pienen kirkon tilat täyttyivät ääriään myöten, eli väkeä oli yli 250 ihmistä. Heidän joukossaan oli katolilaisten lisäksi muun muassa ortodoksipiispat Panteleimon ja Arseni.

–Olen vakuuttunut, että tämä kirkko edistää ekumeniaa Kuopiossa, piispa Sippo mainitsi.

Kaukaisimmat olivat tulleet Helsingistä. Yksi heistä oli junalla saapunut Marika Tollman, joka aikoo liittyä katoliseen kirkkoon

–Kävin jo kerran täällä poiketessani kurkistelemassa kirkon ovesta, miltä siellä näyttää.

Muutoksia kirkossa piti tehdäkin, jotta se saatiin katolilaisiin mittoihin.

–Alttarialuetta on levitetty ja kaide poistettu, mutta se on käytetty alttarialueen rakenteisiin. Myös yksi penkkirivi poistettu, jotta penkkien väliin saatiin tilaa polvistumiselle, piispa Sippo kertoi.

 

Pyhän Joosefin kirkko on ensimmäinen katolilainen kirkko Pohjois-Savossa. Hallinnollisesti se kuuluu Jyväskylän Pyhän Olavin seurakuntaan, jonka kirkkoherrana on Francisco Garcia.

–Mahdollisesti ensi syksynä Kuopioon saadaan oma pappi, enteili piispa Sippo.

Kuopion seudun noin 150 rekisteröityneelle katolilaiselle oma kirkko on tervetullut.

–Tämä on meille kuin oma koti, sanoi Kuopion katolilaisten neuvoston puheenjohtaja Assad Karam.

Yksityishenkilö lahjoitti rahat kirkon ostoon