Maakuntien uudet työtehtävät miellyttävät Pohjois-Savossa

Hallituksen linjaus tulevista maakuntahallinnon tehtävistä on kokonaisuutena hyvä, katsovat Pohjois-Savon nykyinen maakuntajohtaja Jussi Huttunen ja syksyllä tehtävässä aloittava Marko Korhonen.

– Jokaisessa isossa uudistuksessa on myös negatiivisia puolia, mutta kokonaisuuden kanssa pystytään elämään, ja kokonaisuus on mielestäni tähän asti esitetyistä paras, Korhonen sanoo.

Negatiivisiin puoliin Korhonen laskee sen, että maakunnille ei ole ainakaan vielä tulossa verotusoikeutta. Hän pitää sitä aidon itsehallinnon edellytyksenä. Huttunen on samalla linjalla.

– Itsehallintoalueella pitäisi olla veronkantovelvollisuus, koska sitä kautta tulee myös tulosvastuuta. Jos rahoitus tulee valtion rahapussin kautta, se kääntää katseen lobbaamiseen, että jokainen on haluamassa mahdollisimman paljon valtion kassasta, Huttunen toteaa.

Korhonen huomauttaa kuitenkin, että toiveissa täytyy olla realistinen. Monimutkaisuutensa vuoksi verotusuudistusta ei vielä ollut mahdollista toteuttaa, ja Korhosen mielestä valtiorahoitteisuus on selkein tapa saada sotea eteenpäin. Mahdollista maakunnallista verotusta selvitetään myöhemmin.

Suuria yllätyksiä hallituksen keskiviikkoaamuna antamat linjaukset eivät Korhosen mielestä olleet.

– Isoja linjanmuutoksia ei ollut, vaikka välillä uutisoitiinkin, että sote on kaatunut. Tässä on pitkälti samat elementit, jotka ovat olleet ilmassa tähänkin asti.

Sote-palveluissa valinnanvapauden järjestäminen herättää vielä paljon kysymyksiä.

– Realismia saattaa olla se, että mitä kauemmas kasvukeskuksista mennään, sitä enemmän ollaan julkisten palveluiden varassa, ja valinnanvapaus toteutuu puhtaimmillaan kasvukeskusten ympärillä. Julkisesta palveluntuotannosta täytyykin pitää huolta, Korhonen sanoo.

Huttusenkin mielestä valinnanvapaudessa on vielä paljon auki. Esimerkiksi jos asiakas voi käydä vaikka joka päivä eri palveluntarjoajan luona, ei tavoiteltuja säästöjä voida saavuttaa. Huttunen kysyykin, onko valinnanvapaus jollain tavalla ohjattua. Lisäksi hinnat ovat kysymysmerkki.

– Ennen kuin valinnanvapaus toteutuu sekä julkiset että yksityisen puolen hinnat täytyy avata ja laskea kestävällä tavalla, Huttunen sanoo.

Ely-keskuksen ylijohtaja: Ympäristövallan siirtyminen Helsinkiin uhka

Julkisen terveydenhuollon yhtiöittäminen jakoi mielipiteitä

Uutisanalyysi: Pienet maakunnat voittivat perustuslaki kainalossa