Maaninka lakkauttaa Tuovilanlahden koulun

Maaningan kunnanvaltuusto päätti maanantaina, että Tuovilanlahden kyläkoulu lakkautetaan ensi syyslukukauden alla.

Asiasta äänestettiin, mutta vastaesitys koulun säilyttämisestä kaatui äänin 13–7. Koulutyö päättyy koulussa virallisesti heinäkuun lopussa.

Maaningan sivistyslautakunta on valmistellut koulun lakkauttamista viime joulukuussa tehdystä valtuustopäätöksestä lähtien. Tuolloin hyväksytyssä toimenpideohjelmassa kunnan talouden tasapainottamiseksi päätettiin, että Tuovilanlahden koulun lakkauttaminen arvioidaan, jos koulun oppilasmäärä laskee pysyvästi alle 30:n.

Koulun maaninkalaisten oppilaiden määrä vaihtelee ennusteissa 20–25 oppilaan välillä vuosina 2012–16.

Tuovilanlahden alakoulun johtokunta ja vanhempainyhdistys toivoivat koulun säilyttämistä ja sitä, että koulunkäyntialueet määriteltäisiin uudelleen. Sivistyslautakunta käsitteli asian helmikuussa, mutta päätti, että koulunkäyntialueet pidetään ennallaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.