Mansikkapaniikki ei laannu: laatikon hinta pomppasi Kuopiossa jälleen

Mansikan valtaisia kysyntä ei ole vielä ehtinyt hiljentyä ja viiden kilon laatikon hinta on noussut jo huomattavasti viimeviikkoisesta. Kuopion torilla mansikkalaatikosta joutuu maksamaan jo 45 euroa, kun vielä eilen punaista herkkua sai yli kymmenen euroa halvempaan hintaan.

Torilla marjoja myyneen Esa Hokkasen mukaan suuri osa marjoista menee tällä hetkellä pääkaupunkiseudulle, jossa laatikon hinta saattaa olla jopa 70 euroa.

– Etelä-Suomessa ei ole paljon marjaa, ja sen takia hinta on noussut täälläkin. Eihän tämä meillekään hyvä tilanne ole, kun hankintahinta on korkeampi eikä tavaraa saada riittävästi, Hokkanen myöntää.

Tälle päivää myytäväksi tarkoitetut marjat olivat ehtineet iltapäivällä loppua kesken ja myyntiin jouduttiin ottamaan huomiselle tarkoitettuja mansikoita.

– Aika moni asiakas vierastaa korkeaa hintaa, mutta ne jotka mansikkaa haluavat, kyllä myös ostavat sitä.

Kuopion torilta vadelmalaatikon ostamaan tullut Merja Wright ei olisi valmis maksamaan 45 euroa mansikkalaatikosta.

– Se on aivan turhan kallis. Kyllä alta kolmekymppiä pitäisi olla. Mansikat jäävät ostamatta, jos ne ovat tuon hintaisia, Wright päivittelee.

Hokkasen mukaan mansikan hintaan on luvassa pientä helpotusta muutaman viikon sisällä, kun kevätistutuksen marjat kypsyvät ja tulevat myyntiin.

Mansikan hinta riistäytyi käsistä - Kuopiossa jo suolaiset 32-35 euroa