Matti Nissistä esitetään uudeksi valtakunnansyyttäjäksi

Suomen ylimpään syyttäjävirkaan on nousemassa johtava kihlakunnansyyttäjä Matti Nissinen. Valtioneuvosto esittää Nissistä uudeksi valtakunnansyyttäjäksi ensi kuun alusta. Presidentti päättää nimityksestä huomenna.

Nissinen työskentelee Itä-Suomen syyttäjänvirastossa johtavana kihlakunnansyyttäjänä. Hän on ollut myös valtionsyyttäjänä.

Nissisen vahvuuksia ovat monipuolinen johtajakokemus, työkokemus poliisihallinnosta ja tutkijakoulutus. Hän oli hakijoista ainoa, jolla on sekä laaja johtamiskokemus syyttäjälaitoksesta että kokemusta valtakunnansyyttäjänvirastosta. Hakijoita oli seitsemän.

Nykyinen valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on jäänyt eläkkeelle. Kuusimäki on hoitanut virkaa sen alusta asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.