Miina Äkkijyrkkä: Taiteilijan työ on enimmäkseen arkista

Kuvanveistäjän työ on Miina Äkkijyrkän mukaan 80-prosenttisesti puurtamista. Hankaluutta lisää, että materiaalien hankinta on kallista sekä se, että usein paikan päällä pitää työskennellä nopeasti ja tehokkaasti.

Koska suurin osa työstä on rutiinia, täytyy taiteilijan pärjätäkseen sietää Äkkijyrkän mukaan puuduttavaa arkea ja pystyä keskittymään päämäärään.

– Kuvanveistäjän työ on roudaamista ja materiaalin paikalleen asettamista ja vekslaamista, mutta jos on hyvä selvä näky, niin kyllä silloin ideasta edes häilyvä haamu tulee valmiiksi, Äkkijyrkkä kertoo.

Työskennellessä pitää osata olla tyhjällä mielellä ja unohtaa itsensä, Äkkijyrkkä sanoo. Raha tai aikakaan eivät saa häiritä mieltä.

Vaikka työ on enimmäkseen arkista, sisältyy siihen ohikiitäviä onnen hetkiä, jotka tosin saattavat Äkkijyrkän mukaan kestää noin kaksi sekuntia kahden vuoden työskentelyä kohden.

– Haltioituneisuus on niin pieni osuus, mutta se on hyvin voimakas, kun se lehahtaa koko kehoon.