Moottoripyöräilijä esti poliisipartion hälytysajoa – kaahari kääntyili poliisien eteen 150 kilometrin tuntinopeudessa

Moottoripyörällä ajanut nuori mies haittasi poliisien työtä vaarallisella tavalla moottoritiellä Kuopiossa maanantai-iltana.

Poliisipartio oli saanut kiireellisen hälytystehtävän, minkä vuoksi partio ajoi valtatie 5:tä kohti etelää kello 19:n jälkeen. Poliisiauto oli hälytysajossa eli sillä oli hälytysvalot ja -äänet päällä.

Moottoritiellä partion eteen ohituskaistalle tuli moottoripyörä, joka ei antanut poliiseille tietä, vaikka moottoripyöräilijällä oli monta kertaa mahdollisuus väistää toiselle kaistalle.

Ensitiedon mukaan poliisit ajoivat moottoritiellä välillä 150 kilometrin tuntinopeutta, kun moottoripyöräilijä ilmaantui pelleilemään heidän eteensä. Lopulta partio yritti ohittaa moottoripyörän oikeanpuoleisen kaistan kautta, mutta moottoripyöräilijä vaihtoi myös samalle kaistalle taas poliisiauton eteen.

Poliisipartio pääsi jatkamaan matkaansa hälytysajossa Pitkälahden kohdalla, kun moottoripyöräilijä poistui partion edestä Pitkälahden liittymään.

Kuopion eteläinen moottoritie Pitkälahden liittymässä. Kuva: Renja Nurmi
 

Partio ajoi alkuperäistä tehtävää kohti, mutta se peruuntui matkalla ja poliisit kääntyivät valtatie 9:n liittymästä takaisin kohti Kuopiota.

Partio huomasi saman häiriöksi olleen moottoripyörän ajavan heitä vastaan kohti etelää. Partio kääntyi moottoripyörän perään tarkoituksenaan tarkistaa kuljettajan ajokunto ja puhuttaa häntä ajokäyttäytymisestä.

Moottoripyöräilijä lähti kuitenkin heti poliiseja karkuun ja katosi partion näköpiiristä. Moottoripyörä löytyi kuitenkin myöhemmin yksityisasunnon pihalta parkista Leppävirralta.

Pyörän kuljettajaksi epäilty kuopiolainen 24-vuotias mies löytyi asunnon sisältä. Mies osoittautui olevan entuudestaan ajokiellossa.

Poliisit ottivat miehen kiinni epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.