Muuttovalmis minitalo mahtuu kolmeen rekkaan

Nyt olisi tarjolla talobisnestä Savoon ja aivan erityisesti Varkauden seudulle.

Kontti- ja mobileasunnoista tunnettu helsinkiläinen suunnittelija Harri Nordling Oy Skoha Ab:stä etsii kumppania alle 50 neliön omakotitalojen tekijäksi.

– Haussa on metallifirma, joka voisi valmistaa omana liiketoimenaan siirrettävään, teräsrunkoisen talon. Suunnitelmat Unelmataloista ovat valmiina ja ensimmäisen talon esittelypaikkakin jo varattu heinäkuuksi Helsingin Lauttasaareen.

– Olisin tehnyt jo ensimmäisestä talosta kaupat, mutta sitä ei ole vielä valmistettu. Talojen vuosituotanto voisi olla alussa 20 kappaletta. Jos suunnitelma seniorikylästä toteutuu, määrä moninkertaistuisi, Nordling kertoo.

Työtä tarjolla metallifirmoille

Kiinnostunut kumppani pääsisi suunnittelijan arvion mukaan bisnekseen kiinni noin 50 000 euron panoksella. Summa sisältää noin 30 000 euron investoinnit talojen runkoja valmistavaan linjaan sekä suunnittelukulut Skohalle.

Skohan rooli olisi suunnittelussa ja kumppani omistaisi tekemänsä talot.

Nordling tutustui muutama vuosi sitten tuttavan tuttavansa suositusten innoittamana Varkauden mahdollisuuksiin ja ihastui.

– Varkaudessa on mahtava tekemisen meininki. Elinkeinopuolen virkamiehet ja uusyrityskeskus Wäläkyn eivät heitä kapuloita rattaisiin, vaan tekevät kaikkensa, että yritysideat toteutuisivat. Alueella on myös paljon metallialan yrityksiä, joille valmistus sopisi, hän kertoo.

Lukkarinrakkaus Varkauden seudulle vain syveni, kun hän avasi hetkeksi oman suunnittelutoimiston Varkauden Navitakseen.

Työt keskittyivät kuitenkin niin paljon Helsinkiin, että Nordling luopui Savon toimipisteestä. Hän tulisi mielellään takaisin.

– Etsin kumppania ensisijaisesti Varkauden seudulta, mutta haku on päällä myös Kuopion ja Pieksämäen suuntiin.

Luhtitalo merikonteista

Suurin kiinnostus pieniin omakotitaloihin on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla. Nordling on mukana tiimissä, mikä suunnittelee Nuorisosäätiölle ainutlaatuista, 80 asunnon kaksikerroksista luhtitaloa merikonteista.

Varkauden sijainti ja pitkät matkat eivät olisi suunnittelijan mukaan pienten omakotitalokauppojen esteenä.

– Teräsrunkoisista moduuleista koottava Unelmatalo mahtuu kolmeen rekkaan. Moduuleita voisi näppärästi kuljettaa vaikka Varkauden tehtaille ajavien rekkojen paluukyyteinä, hän innostuu.

Talosta myös senioriversio

Nordling on tehnyt talosta kaksi versiota. Toinen niistä on täysin esteetön talo seniori-ikäisille, toinen tavallinen talo sinkuille tai nuorille perheille.

Neliötä Unelmataloissa on 49. Idea on, että asiakas saa täysin varustellun talonsa avaimet käteen -periaatteella.

– Näinä aikoina moni joutuu muuttamaan työn perässä toiselle paikkakunnalle. Tämän talon voi ottaa mukaan. Se on purettu, kuljettu ja pystytetty viidessä päivässä. Talo mahtuu mainosti pienelle ja edulliselle vuokratontille.

– Senioriversion voisi pystyttää vaikka nuoren perheen talon pihaan isovanhemmille.

Myös Omatalo Oy on tuomassa markkinoille 48 neliön omakotitalon ja Kastellin 49 neliön pikkutalo on ollut markkinoilla jo jonkin aikaa.

– Kilpailijoiden talot eivät ole samalla tavalla helposti siirrettäviä kuin omani.

Unelmatalon moduulirungon teräspalkit ovat 9,70 metriä pitkiä ja 3,30 metriä leveitä.

Kaikki alkoi merikonteista

Suunnittelija Harri Nordlingin Oy Skoha Ab tunnetaan toistaiseksi parhaiten merikonttiasunnoista, mutta pian ehkä myös 49 neliön siirrettävistä moduulitaloista, mitkä matkaavat rekoilla Varkaudesta ympäri maata. Näin suunnittelija ainakin toivoo.

Skoha on erikoistunut myös konteista toteutettuihin, modulaarisiin myymälä- ja muihin toimitiloihin sekä katoille tuleviin konttirakennelmiin.

Konseptiin kuuluvat lisäksi lasikattoiset toimitilat ja maisemamajat, missä turistit voivat vaikka ihastella omissa sängyissään revontulia Lapin taivaalla.

Nordling esitteli ensimmäisen konttikotinsa, 23 neliömetrin opiskelijayksiön Helsingissä jo 2012. Suomessa silloin vielä uusi asumismuoto sai suuresti huomiota.

– Olen suunnitellut konteista myös nelikerroksisen kerrostalon. Talon viherkatolla oli tilaa asukkaiden omille ryytimaille, yhteiselle oleskelupihalle, aurinkokennoille ja pienelle tuulivoimalalle.

– Rakennusvalvonta ei hyväksynyt suunnitelmaa, joten se ei toteutunut.

Konttiasunnot tulivat Nordlingin elämään puolivahingossa, kun yksi STX-telakan hyttilinjoista jäi laivateollisuuden taantuman takia tyhjäksi ja Nordlingia pyydettiin ideoimaan linjalle uutta tuotantoa.

– Linjalta ei kuitenkaan tullut yhtään konttikotia, koska telakka tarvitsi hyttilinjan pian taas omaan käyttöönsä.

Idea konteista jäi elämään. Nuorisosäätiö kiinnostui pienistä ja edullisista asunnoista ja tilasi mallikappaleen kuuden metrin merikonttiin rakennetusta opiskelijakodista.

– Rakensin sen omin pikku kätösin. Valkoisilla laudoilla verhoiltu kontti ensiesiteltiin SuomiAreenalla Porissa ja tuhannet ihmiset saivat tutustua siihen.

Pieni koti on tulevaisuutta

Pienet ja edulliset asunnot, konttikodit ja siirrettävät moduulitalot innostavat suunnittelijaa. Hän on vakuuttunut, että niille on paljon tarvetta tulevaisuuden Suomessa.

Nordlingin yrityksen nimi, Oy Skoha Ab on peruja nykyisen Makkaratalon paikalta aikoinaan Helsingin keskustassa puretusta Skohan talosta.

– Katselin usein pikkupoikana talon Oy Skoha Ab -kylttiä. Pidin nimestä valtavasti ja rekisteröin sen yritykselleni. Nimi oli jäänyt vapaaksi Skohan konkurssin jälkeen 1970-luvulla, suunnittelija kertoo.