Nimitteli esimiestään: sai sakkoja

Luottamusmiehenä toiminut joensuulaismies syyllistyi kunnianloukkaukseen lähettäessään loukkaavan tekstiviestin esimiehenä toimineelle naiselle.

Itä-Suomen hovioikeus säilytti näin Joensuun käräjäoikeuden langettaman sakkotuomion kunnianloukkauksesta. 39-vuotiaalle miehelle tuomittiin 20 päiväsakkoa eli maksettavaa kertyi 360 euroa. Korvauksia henkisestä kärsimyksistä hän joutuu maksamaan 150 euroa.

Luottamusmies lähetti tekstiviestin vuosi sitten, kun kuuli esimiehen sättineen myöhästyssä ollutta työntekijää. Raskaana ollut työntekijä oli saanut keskenmenon pian välikohtauksen jälkeen.

Tekstiviestissä luottamusmies nimitti esimiestä muun muassa murhaajaksi. Esimies kertoi turvautuneensa ammattiauttajan apuun järkytyksen vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.