Nuorisopalvelut muuttivat Joutenlahteen

Varkauden Joutenlahden entisestä koulusta se pienempi täyttyy hiljalleen tekemisen meiningistä kun muutostyöt nuorisotilaksi ovat loppusuoralla. Kädentaitojen lisäksi uusissa tiloissa toimivat jo erityisnuorisotyö sekä nuorisopalvelujen toimisto. Myös nuorisovaltuusto siirtyy toimimaan Joutenlahteen.

- Tilat ovat paremmat kuin ennen. Kaikki Savontien kerhotalon toiminnat siirtyvät tänne, samoin uimahallin toimisto. Saamme kaikki toiminnot saman katon alle ja se helpottaa toimintaa, kertoi nuorisopalvelujen vs. esimies Maarit Tenhunen.

Joutenlahdessa nuorisopalveluilla on käytössää 750 neliötä tilaa kahdessa kerroksessa. Varsinaiset muutostyöt pystyttiin pitämään kohtuullisina, sillä koulu on remontoitu viimeksi 1990-luvun lopussa. Muu nuorisotoiminta siirtyy Joutenlahteen toukokuussa. Lisäksi nuorisotilat ovat Repokankaalla ja Könönpellossa. Tässä vaiheessa Puurtila ja Kommila jäävät ilman nuorisotiloja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.